Heii ja jopa jo vallan melkein pitkasta aikaa!! Nyt mennaan ilman aakkosia (edelliseen sanaan tarkoitus tulla jokaisen a:n ja o:n paalle kaksi pistetta), silla kirjoitan tata internetkahvilasta. Netti olisi nopeampi ja toimivampi omalla koneella nettitikun kanssa, mutta kone vetelee niin viimeisia, etta sen kaytto on hieman jo hankalaa ja epamiellyttavaa. Akkukin on niin lopussa, etta sita pitaa ladata ihan koko ajan. Ja koska piuha on niin lyhyt, tulisi mun yhden hyvan (ja varsin huonosti kaytettavissa olevan) paikan poikkeusta lukuun ottamatta olla aina majatalon sisatiloissa sita kayttamassa. Ja siella on niin kovin kuuma, etten halua yhtaan ylimaaraista siella olla - varsinkaan lahes savuavaa konetta kuumentamalla. Kuulemma elekroniikka on taalla jopa kalliimpaa kuin Euroopassa (koska kaikki sellainen on tanne tuotua) ja ehkapa laatukaan ei valttamatta aina ole parhaasta paasta. Siksi ei kuulemma kannata akkua taalta ostaa. Tosin heikoillahan se menee koko kone, mutta toki siita viela vaikka ja mihin on. Ja varsinkin taalla olisi. Taalla kun tietokoneitakaan ei liikaa ole - koyhilla ihmisilla ja esim. monilla kouluillakaan toki ollenkaan. Lisaksi vaikka kone olisi jo tuhannen pareina, saataisiin siita takalaisella kierratyskulttuurilla irti viela vaikka ja mita. On meinaan kierratys varsin kattavaa joltain osin taalla. Toki roskille ei mitaan lajittelua ole ja tuntuu pahalta laittaa samaan roskikseen kaikki metallipurkeista ja pattereista lahtien. Mutta toisaalta joillekin tavaroille tehdaan kylla ihan totaalista kierratysta. Ja ehkapa monille niista roskikseen joutuneista roskistakin. Kuulemma renkaiden sisakumit kaytetaan bodabodien tavarankiinnityslenkkeina ja lapset kayttavat vanhojen sandaalien paloja renkaina omissa autoleluissaan (joissa on renkaat, jonkin sortin kehikko seka tikku, joilla tata kyseista autoa vedetaan tai tyonnetaan). Lisaksi tanaan juuri nain paikan, jossa totaalisen rahjaisia ja rikkinaisia sohvia ja nojatuolia kunnostettiin. Esilla oli monta puista huonekalun sisakehikkoa, joita kaytetaan uusien kalusteiden tekoon. Lisaksi kaikille koinsyomille kankaille ja pehmusteillekin varmaan omaa kayttoa viela loytyy. Toki kaikkea roskaa ei uusiokayteta, vaan taalla myos usein saa haistaa palavien roskien ah-ei-niin-ihanan tuoksahduksen.
Tama introna. Sitten otsikon aiheisiin. Viimeksi mainostin Murchisonin kansallispuistoon safarille menoa ja uumoilin mahdollisen leijonan nakemista ja sen kuvan teille esittelya. Safarilla oltiin ja kerrassaan oli vaikuttava kokemus. Leijonaa ei nahty, mutta kestan taman "tappion". Olen iloinen ja onnellinen siita, etta niita siella jossain savannin katkoissa on. Muita upeita elainkohtaamisia kylla oli reilustikin. Vaikuttavimpia niista oli kirahvit, norsut ja virtahevot. Lahimmaksi leijonaa paastiin siina, etta lauantain safariajelulla nahtiin tapettu (joku antiloopin kaltainen) elain ja se oli eittamatta kohdannut nalkaisen jellonan. Leijona oli varmaan paennut paikalta turistiautoja tai muuta ei nuun luonnollista "vihollistaan". Seuraavana paivana saman paikan ohi mentyamme oppaamme Abas sanoi, etta leijona oli tullut odotetusti takaisin. Jaljella oli enaa korppikotkia kylkiluiden aarella ja kymmenen metrin paassa lojuva yksinainen paa. Toinen luonnon kiertokulkuun kuuluva (onnellisten elainten - ei tehotuotettujen... ;) ) syomisepisodi kohdattiin, kun Niilia pitkin suuntautuneella venematkalla naimme monen krokotiilin nautiskelevan kuolleen virtahevon suolistosta. Kuulemma krokotiilit eivat olleet virtahepoa tappaneet, vaan se oli mahdollisesti kuollut hepojen keskinaisessa kiistelyssa.
Matkalla huikeinta elainten nakemisen lisaksi olin onnen tunne siita, etta vitsi, etta maailma ja elama ovatkaan kauniita ja taynna niin hienoja juttuja ja luontokappaleita. Ja toisaalta surullinen fiilis siita, etta kuinka kurjaa on se, mita ihminen on omalla (ahneella) toiminnallaan luonnolle ja talle maapallolle aiheuttanut ja aiheuttamassa. Esim. faktat sukupuuttoon jo kuolleiden elainten maarasta ja sen maaran hurjasta noususta lahitulevaisuudessa seka maa- ja vesiresurssien hurjat niukkenemiset saivat mut tirauttamaan monet kyyneleet siina maisemaa ihaillessa. Myos hienoja vapauden ja hetkessa elamisen fiiliksia tuli safariautomme katolla (takamukselle varsin epamiellyttavilla teraspuomeilla) istuessa, kun maisema edessa oli taynna kaunista ja aarettomalta nayttavaa luontoa ja tuuli ja raikas ilma tulvivat naamalle (ja kun myos valilla jannitti pysyyko kyydissa vaiko ei). Kun majatalolla yksi kokenut Afrikan kavija kyseli, mika oli ollut mun huippuhetki matkalla ja kerroin noista tunteista, virkkoi han, ettei ole kuullut koskaan kenenkaan mainostavan safarimatkaa tuollaisilla tunnekokemuksilla. Noh, mahan oonkin erilainen nuori! (Tosin ja varsin vanha taalla(kin). ;) ).
Majoituspaikka oli varsin mielenkiintoinen. Ma nukuin sangyilla varustellussa teltassa ja matkatoverit taloissa (nuori japanilainen Magumi oli tulossa mun kanssa telttaan, mutta päättikin yöllä toisin). Eka yo ei ollut hirmuisen miellyttava ja pitkauninen, koska olin jattanyt ikkunat illalla vahan auki ja hurjan sademyrskyn pyyhkaistessa ylitsemme, oli sisaan (muun muassa tyynylle) satanut vetta. Lisaksi ekana yona vahan jannitti peloteltu virtahevon kohtaaminen pimeassa ja katosta tippuvat vesipisarat hairitsivat tasaisella aanellaan kuin kellon tikitys konsanaan. Toisena yona oli seka ihanan kuivaa etta viileaa ja nukuin oikein hyvin ulkopuolen sirkkoja ja lintuja kuunnellessa. :) Tappioksi matkalla tuli menetetyt vanhat ja mutaiset lenkkarit, jotka mita todennakoisemmin tulivat yhden puoliksi kesyyntyneen apinan varastamiksi. Heti paikalle saapuessamme meita varoiteltiin varastelevista apinoista ja kehotettiin viemaan teltoista parempaan talteen pieninkin ruoan murunen, koska pihalla (joka oli siis keskella viidakkoa ja sinansa kansallispuiston aluetta) kayskentelevilla villisioilla on kuulemma aarimmaisen hyva hajuaisti seka nalkaa, tahtoaa ja voimaa puskea kohti herkkupaloja vaikka lapi teltan. Siina sitten reppuani pahkinan jamista puhdistellessani jatin teltan oven auki ja kas kummaa - siellahan olikin heti apina! Nain sen tulevan ovesta ulos ja saattoipa silla hyvinkin olla kadessaan musta muovipussi kera sannalle haisevien lenkkarien. Toivottavasti saa hyvat treenit tuo apinainen. :D Harmitti kylla aluksi niiden menetys, mutta hankinpa jo tilalla takalaiset. Harmitus ja pieneni. Lisaksi mina suuriruokaisena olin toki vahan pulassa ruokien suhteen, kun maksoimma etukateen fiksattu (aika suuri ja varmasti enemman kuin lopulta kaytimme) summa ruoista, mutta sitten aina niita tilaillessa oli kuitenkin sellainen olo, etta mita ja kuinka paljon nyt saa ja kehtaa tilata. Ja nalkahan siina valilla paasi yllattamaan. Arsytti. Ruoka ja nalka kun ovat niin herkkia aiheita mun bodilleni. Ja veden maara! Sita oli tarjolla mun mielesta liian vahan. Ostelin omiakin. Vitsin kuumahan taalla on ja veden ja veren on syyta virrata. :) Muuten oikein hieno matka siis ja kuvia ja videoita otin vahintaan yhta ahkerasti kuin japanilaiskollegat! ;)
Lauantain ohjelmaan aamuvarhaisella (kuudelta joka matkan paivana ylos - hyvanen aika!) alkaneen safariajelun ja Niili-veneilyn lisaksi kuului patikointi puiston nimikkovesiputouksen huipulle. Kavely ja maisemat olivat aivan huikeita. Opaskin oli erityisen mukava ja sattui kai tykkaamaan meidan seurueesta jotenkin erityisesti. Han halusi varta vasten yhteiskuvankin taaperruksemme lopuksi. :)
Se hienosta safarista. Syopyi kylla mieliin. Ja kameroihin. Olihan kunnon turistimeininkia! Mutta yritin kylla myos katsoa maisemia ja elaimia ihan omillakin silmilla - en vain kameran linssin lapi. Se kun on aina nailla reissuilla sinansa riskina. Mutta joo, sieluun asti painautui. Ja omia tulevaisuuden toiden ja tekemisten haluja ja ambitioita tuo vahan tarkensi taas entisestaan. Vahvojen tunnekokemusten kautta. Seka toki sita riittavan syomisen tarkeytta - vahvoista tunnekokemuksista sitakin. ;0
Tassa valissa on tapahtunut oikeastaan paljon muutakin, mutta tarkeimpana tahan listaan nyt samassa projektissa tyoskennelleen ja laheiseksi kaveriksi tulleen japanilaisen Kaorin kotiinsa lahtemisen. Janna juttu, miten nain lyhyessa ajassa sita kiintyy ja tulee laheiseksi joidenkin ihmisten kanssa. Sunnuntaiaamuna tirautettiin monet itkut hanen lahtiessa. Totta on myos se, etta juuri (eritoten sellaiset todennakoisesti viimeiseksi nakemiseksi jaavat jaahyvaiset) on mulle niin koskettava paikka. Kun ei taas moni muu paikka ole. Mutta toisaalta, syynsa varmasti siihen. Lahteminen ja kaipuu. Mutta ei menna niihin. Hyvia, tarkeita tunnekokemuksia. Ja itkuun siina liittyi seka suru ja ikava eroamisesta etta ilo ja onni tutustumisesta. Tallakin kolikolla monta puolta. Kaorille oli myos kova paikka hyvastella projektin lapset ja muut paikalliset tutut ja ystavat. Voin kuvitella, etta saattaapa olla itsellenikin. Enaa muuten kuukausi jaljella! Hyvanen aika. Tai juuri hyva aika. Saatanpa tulla kylla viela takaisinkin. Ties vaikka. :) Niin paatti Kaorikin. Ennen hanen lahtoa kavimme nautiskelemassa oikein herkullista paikallisruokaa mulle jo kovin tutuksi tulleessa paikallisravintolassa (lautasellani matokea (banaaneista), riisia, bataattia, vihanneksia, pahkinakastiketta ja hernekeiton tyylista paaruokaa - oikein maukasta! ) ) ja viimeisena paivana vierailimme taas porukalla yhdessa lahellamme olevassa orpokodissa.
Orpokotireissuun liittyi talla eraa muun muassa yhden aivan liian pienena emostaan erotetun kissanpennun paijaamista ja pesemista (taisi olla aiemmassa postauksessa kuva siita pesueesta - kuulemma paikan pomo ei niin tykannytkaan kissanpennuista ja ne oli annettu liian nuorina pois :( ) seka aiemmin mainitsemani "netballin" pelaamista. Sen pelaamisen alku tapahtui upean spontaanisti. Kaori heitteli palloa koriin yhden pojan kanssa ja menin paikassa asuvan, laheiseksi tulleen ja pelia joukkueessa pelaavan tyton kanssa kysymaan voimmeko liittya mukaan. Eipa aikaakaan, kun seuraamme tuli viereisessa kirkossa kuoroharjoituksissa olleita naisia yksi kerrallaan (varsin hienoissakin vaatteissa ja sandaaleissa) ja pelasimme pelia ihan tosissamme ja hiki paassa. Ja olihan kivaa! Ja kunnon urheilua. Ja pystyin polvellani tekemaan, jee! Ja olin oikeastaan aika hyvakin.. Tosin muita vahintaan varmaan paata pidempana olo helpotti kummasti korien tekoa ja puolustamistakin. ;D Toinen samanmoinen hauska, spontaanisti alkanut, pitkaan jatkunut ja uusia ihmisia mukaan sujuvasti ottanut pallopeliplajays tapahtui sunnuntaina, kun kavimme Cissyn ja Markon kanssa yhdessa luonnonlaheisessa virkistaytymispaikassa ja sen isossa uima-altaassa. Ohjelmaan kuului ensin uintia ja Cissyn uimaan opettamista (hanen elamansa ensimmainen kerta uima-altaassa - ja kuulemma yksi elamansa parhaita paivia :) ). Pian liityimme kuitenkin pallon heittelijoiden joukkoon ja pelasimme (varmaan tuntitolkulla) pelia, jossa palloa syoteltiin oman puolen (naiset vastaan miehet) pelaajille niin, ettei pallon kanssa saanut liikkua. Olihan hauskaa! Ja kunnon urheilua sekin. Ja naiset oli tykkeja!! ;) Ja kerrassaan upean suunnittelematonta ja hetkessa tapahtuvaa ja kehittyvaa. :) Selan iho tosin paloi. Eipa oo muuten niin mikaan kohta viela palanutkaan. Mutta ajan kysymyshan sekin vain oli. Mutta muuten vointi on ollut oikein hyva. Mahakin kunnossa ja matkassa. :D Ja huonetta jouduin vaihtamaan hetkeksi alkuperaiseen ja pirun kuumaan, mutta nyt Kaorin lahdettya perin hanen viileamman huoneensa. Ihanaa. Niin se menee. Ihmisia tulee ja menee. Huoneet vaihtuu. Paivat vaihtuu. Hetki tulee ja menee. Nyt on nyt. Valiaikaista kaikki on vaan. Ja sen sellaista. :D Ja kaksi minuuttia nettiaikaa jaljella!
Hai ja hei, kaikkea hyvaa ja kuullaan kultaiset!!!! :)
-Piia
Tama introna. Sitten otsikon aiheisiin. Viimeksi mainostin Murchisonin kansallispuistoon safarille menoa ja uumoilin mahdollisen leijonan nakemista ja sen kuvan teille esittelya. Safarilla oltiin ja kerrassaan oli vaikuttava kokemus. Leijonaa ei nahty, mutta kestan taman "tappion". Olen iloinen ja onnellinen siita, etta niita siella jossain savannin katkoissa on. Muita upeita elainkohtaamisia kylla oli reilustikin. Vaikuttavimpia niista oli kirahvit, norsut ja virtahevot. Lahimmaksi leijonaa paastiin siina, etta lauantain safariajelulla nahtiin tapettu (joku antiloopin kaltainen) elain ja se oli eittamatta kohdannut nalkaisen jellonan. Leijona oli varmaan paennut paikalta turistiautoja tai muuta ei nuun luonnollista "vihollistaan". Seuraavana paivana saman paikan ohi mentyamme oppaamme Abas sanoi, etta leijona oli tullut odotetusti takaisin. Jaljella oli enaa korppikotkia kylkiluiden aarella ja kymmenen metrin paassa lojuva yksinainen paa. Toinen luonnon kiertokulkuun kuuluva (onnellisten elainten - ei tehotuotettujen... ;) ) syomisepisodi kohdattiin, kun Niilia pitkin suuntautuneella venematkalla naimme monen krokotiilin nautiskelevan kuolleen virtahevon suolistosta. Kuulemma krokotiilit eivat olleet virtahepoa tappaneet, vaan se oli mahdollisesti kuollut hepojen keskinaisessa kiistelyssa.
Matkalla huikeinta elainten nakemisen lisaksi olin onnen tunne siita, etta vitsi, etta maailma ja elama ovatkaan kauniita ja taynna niin hienoja juttuja ja luontokappaleita. Ja toisaalta surullinen fiilis siita, etta kuinka kurjaa on se, mita ihminen on omalla (ahneella) toiminnallaan luonnolle ja talle maapallolle aiheuttanut ja aiheuttamassa. Esim. faktat sukupuuttoon jo kuolleiden elainten maarasta ja sen maaran hurjasta noususta lahitulevaisuudessa seka maa- ja vesiresurssien hurjat niukkenemiset saivat mut tirauttamaan monet kyyneleet siina maisemaa ihaillessa. Myos hienoja vapauden ja hetkessa elamisen fiiliksia tuli safariautomme katolla (takamukselle varsin epamiellyttavilla teraspuomeilla) istuessa, kun maisema edessa oli taynna kaunista ja aarettomalta nayttavaa luontoa ja tuuli ja raikas ilma tulvivat naamalle (ja kun myos valilla jannitti pysyyko kyydissa vaiko ei). Kun majatalolla yksi kokenut Afrikan kavija kyseli, mika oli ollut mun huippuhetki matkalla ja kerroin noista tunteista, virkkoi han, ettei ole kuullut koskaan kenenkaan mainostavan safarimatkaa tuollaisilla tunnekokemuksilla. Noh, mahan oonkin erilainen nuori! (Tosin ja varsin vanha taalla(kin). ;) ).
Majoituspaikka oli varsin mielenkiintoinen. Ma nukuin sangyilla varustellussa teltassa ja matkatoverit taloissa (nuori japanilainen Magumi oli tulossa mun kanssa telttaan, mutta päättikin yöllä toisin). Eka yo ei ollut hirmuisen miellyttava ja pitkauninen, koska olin jattanyt ikkunat illalla vahan auki ja hurjan sademyrskyn pyyhkaistessa ylitsemme, oli sisaan (muun muassa tyynylle) satanut vetta. Lisaksi ekana yona vahan jannitti peloteltu virtahevon kohtaaminen pimeassa ja katosta tippuvat vesipisarat hairitsivat tasaisella aanellaan kuin kellon tikitys konsanaan. Toisena yona oli seka ihanan kuivaa etta viileaa ja nukuin oikein hyvin ulkopuolen sirkkoja ja lintuja kuunnellessa. :) Tappioksi matkalla tuli menetetyt vanhat ja mutaiset lenkkarit, jotka mita todennakoisemmin tulivat yhden puoliksi kesyyntyneen apinan varastamiksi. Heti paikalle saapuessamme meita varoiteltiin varastelevista apinoista ja kehotettiin viemaan teltoista parempaan talteen pieninkin ruoan murunen, koska pihalla (joka oli siis keskella viidakkoa ja sinansa kansallispuiston aluetta) kayskentelevilla villisioilla on kuulemma aarimmaisen hyva hajuaisti seka nalkaa, tahtoaa ja voimaa puskea kohti herkkupaloja vaikka lapi teltan. Siina sitten reppuani pahkinan jamista puhdistellessani jatin teltan oven auki ja kas kummaa - siellahan olikin heti apina! Nain sen tulevan ovesta ulos ja saattoipa silla hyvinkin olla kadessaan musta muovipussi kera sannalle haisevien lenkkarien. Toivottavasti saa hyvat treenit tuo apinainen. :D Harmitti kylla aluksi niiden menetys, mutta hankinpa jo tilalla takalaiset. Harmitus ja pieneni. Lisaksi mina suuriruokaisena olin toki vahan pulassa ruokien suhteen, kun maksoimma etukateen fiksattu (aika suuri ja varmasti enemman kuin lopulta kaytimme) summa ruoista, mutta sitten aina niita tilaillessa oli kuitenkin sellainen olo, etta mita ja kuinka paljon nyt saa ja kehtaa tilata. Ja nalkahan siina valilla paasi yllattamaan. Arsytti. Ruoka ja nalka kun ovat niin herkkia aiheita mun bodilleni. Ja veden maara! Sita oli tarjolla mun mielesta liian vahan. Ostelin omiakin. Vitsin kuumahan taalla on ja veden ja veren on syyta virrata. :) Muuten oikein hieno matka siis ja kuvia ja videoita otin vahintaan yhta ahkerasti kuin japanilaiskollegat! ;)
Lauantain ohjelmaan aamuvarhaisella (kuudelta joka matkan paivana ylos - hyvanen aika!) alkaneen safariajelun ja Niili-veneilyn lisaksi kuului patikointi puiston nimikkovesiputouksen huipulle. Kavely ja maisemat olivat aivan huikeita. Opaskin oli erityisen mukava ja sattui kai tykkaamaan meidan seurueesta jotenkin erityisesti. Han halusi varta vasten yhteiskuvankin taaperruksemme lopuksi. :)
Se hienosta safarista. Syopyi kylla mieliin. Ja kameroihin. Olihan kunnon turistimeininkia! Mutta yritin kylla myos katsoa maisemia ja elaimia ihan omillakin silmilla - en vain kameran linssin lapi. Se kun on aina nailla reissuilla sinansa riskina. Mutta joo, sieluun asti painautui. Ja omia tulevaisuuden toiden ja tekemisten haluja ja ambitioita tuo vahan tarkensi taas entisestaan. Vahvojen tunnekokemusten kautta. Seka toki sita riittavan syomisen tarkeytta - vahvoista tunnekokemuksista sitakin. ;0
Tassa valissa on tapahtunut oikeastaan paljon muutakin, mutta tarkeimpana tahan listaan nyt samassa projektissa tyoskennelleen ja laheiseksi kaveriksi tulleen japanilaisen Kaorin kotiinsa lahtemisen. Janna juttu, miten nain lyhyessa ajassa sita kiintyy ja tulee laheiseksi joidenkin ihmisten kanssa. Sunnuntaiaamuna tirautettiin monet itkut hanen lahtiessa. Totta on myos se, etta juuri (eritoten sellaiset todennakoisesti viimeiseksi nakemiseksi jaavat jaahyvaiset) on mulle niin koskettava paikka. Kun ei taas moni muu paikka ole. Mutta toisaalta, syynsa varmasti siihen. Lahteminen ja kaipuu. Mutta ei menna niihin. Hyvia, tarkeita tunnekokemuksia. Ja itkuun siina liittyi seka suru ja ikava eroamisesta etta ilo ja onni tutustumisesta. Tallakin kolikolla monta puolta. Kaorille oli myos kova paikka hyvastella projektin lapset ja muut paikalliset tutut ja ystavat. Voin kuvitella, etta saattaapa olla itsellenikin. Enaa muuten kuukausi jaljella! Hyvanen aika. Tai juuri hyva aika. Saatanpa tulla kylla viela takaisinkin. Ties vaikka. :) Niin paatti Kaorikin. Ennen hanen lahtoa kavimme nautiskelemassa oikein herkullista paikallisruokaa mulle jo kovin tutuksi tulleessa paikallisravintolassa (lautasellani matokea (banaaneista), riisia, bataattia, vihanneksia, pahkinakastiketta ja hernekeiton tyylista paaruokaa - oikein maukasta! ) ) ja viimeisena paivana vierailimme taas porukalla yhdessa lahellamme olevassa orpokodissa.
Orpokotireissuun liittyi talla eraa muun muassa yhden aivan liian pienena emostaan erotetun kissanpennun paijaamista ja pesemista (taisi olla aiemmassa postauksessa kuva siita pesueesta - kuulemma paikan pomo ei niin tykannytkaan kissanpennuista ja ne oli annettu liian nuorina pois :( ) seka aiemmin mainitsemani "netballin" pelaamista. Sen pelaamisen alku tapahtui upean spontaanisti. Kaori heitteli palloa koriin yhden pojan kanssa ja menin paikassa asuvan, laheiseksi tulleen ja pelia joukkueessa pelaavan tyton kanssa kysymaan voimmeko liittya mukaan. Eipa aikaakaan, kun seuraamme tuli viereisessa kirkossa kuoroharjoituksissa olleita naisia yksi kerrallaan (varsin hienoissakin vaatteissa ja sandaaleissa) ja pelasimme pelia ihan tosissamme ja hiki paassa. Ja olihan kivaa! Ja kunnon urheilua. Ja pystyin polvellani tekemaan, jee! Ja olin oikeastaan aika hyvakin.. Tosin muita vahintaan varmaan paata pidempana olo helpotti kummasti korien tekoa ja puolustamistakin. ;D Toinen samanmoinen hauska, spontaanisti alkanut, pitkaan jatkunut ja uusia ihmisia mukaan sujuvasti ottanut pallopeliplajays tapahtui sunnuntaina, kun kavimme Cissyn ja Markon kanssa yhdessa luonnonlaheisessa virkistaytymispaikassa ja sen isossa uima-altaassa. Ohjelmaan kuului ensin uintia ja Cissyn uimaan opettamista (hanen elamansa ensimmainen kerta uima-altaassa - ja kuulemma yksi elamansa parhaita paivia :) ). Pian liityimme kuitenkin pallon heittelijoiden joukkoon ja pelasimme (varmaan tuntitolkulla) pelia, jossa palloa syoteltiin oman puolen (naiset vastaan miehet) pelaajille niin, ettei pallon kanssa saanut liikkua. Olihan hauskaa! Ja kunnon urheilua sekin. Ja naiset oli tykkeja!! ;) Ja kerrassaan upean suunnittelematonta ja hetkessa tapahtuvaa ja kehittyvaa. :) Selan iho tosin paloi. Eipa oo muuten niin mikaan kohta viela palanutkaan. Mutta ajan kysymyshan sekin vain oli. Mutta muuten vointi on ollut oikein hyva. Mahakin kunnossa ja matkassa. :D Ja huonetta jouduin vaihtamaan hetkeksi alkuperaiseen ja pirun kuumaan, mutta nyt Kaorin lahdettya perin hanen viileamman huoneensa. Ihanaa. Niin se menee. Ihmisia tulee ja menee. Huoneet vaihtuu. Paivat vaihtuu. Hetki tulee ja menee. Nyt on nyt. Valiaikaista kaikki on vaan. Ja sen sellaista. :D Ja kaksi minuuttia nettiaikaa jaljella!
Hai ja hei, kaikkea hyvaa ja kuullaan kultaiset!!!! :)
-Piia
