Tilanne auki ja juna kulkee taas. Nyt kohti Ugandaa!! (30.1.2016)

Voihan mahdotonta. Mahdottoman ihmeellistä ja hienoa. Elämä meinaan. Mystistä edelleen. Näyttänyt ihan uudenlaisiakin kasvoja taas. Tuosta edellisestä blogipostauksesta on nyt kulunut rapian vuoden verran ja aikamoisesti on taas tapahtunut. Mennään kohta siihen. Syynä siihen, että olen täällä taas iskemässä kirjaimia hassusti peräkkäin tavalla, josta muodostuu joillekin ymmärrettävää ja omaa ajattelua lisäävää sisältöä (ja joillekin ei), ei kuitenkaan ole pelkästään mun yleinen ja ylimaallinen halu tulla julistamaan tänne taas jotain suurta ja kaunista elämän ihastelua. Sen sijaan minut sai tänne se fakta, että lähden muutaman päivän päästä Afrikkaan tekemään vapaaehtoistyötä. Afrikkaan!! Vapaaehtoistyötä!! Mitämitämitä?!? Huikeaa. Ja jännää!

Matka suuntautuu tarkemmin Ugandaan ja suunnitelmissa on olla siellä 2,5 kuukautta. Lentoliput on tosin joustavalla formaatilla, mutta pidän nyt tästä aikatauluajatuksesta ja suunnitelmasta vielä vahvasti kiinni. Projektissa, johon menen, autetaan katulapsia ja ex-katulapsia (ja heidän läheisiäänkin kai) monin eri tavoin. Työtehtävämahdollisuuksina on vaikka ja mitä. Jalkapallosta, siivoamisesta, leikkimisestä ja taiteesta opettamisen ja tietokonehommien kautta psykososiaalisen tuen antamiseen asti. Ja paljon siltä väliltäkin. Ja ympäriltä. Jos olen oikein ymmärtänyt ja lappuja oikein lukenut. Tosin orientaatiolapuissa on kyllä vieläkin vähän lukemista. Ja Afrikka-annissa muuten. On nimittäin ollut aikas paljon kaikkea muuta tekemistä ja ajateltavaa tässä pohjalla, niin en ole vielä aivan pähkinöinä ja intoa piukassa ajatuksissani jo Ugandan auringossa ja ensi viikossa. Tulee se ensi viikko sieltä tälläkin miettimisprosessilla. Ihan varmasti. Tai aika varmasti vähintään. :)

Mikä on saanut mut tähän hetkeen ja tilanteeseen, matkalla ensimmäistä kertaa eläissäni Afrikkaan ja myös ensimmäistä kertaa pidempään vapaaehtoistyöhön? Ensinnäkin Afrikka on aina kiehtonut mua. Jotenkin syvällä tasolla, ei vain kiinnostavana ja erilaisena paikkana. Toiseksi, vapaaehtoistyö Afrikassa on myös ollut jonkinlainen unelmani aika pitkäänkin. Tai ei sellainen kirjoihin kirjattu ja tavoitteellinen, fiksattu ja tarkkaan rajattu unelma (mulla ei varmaan oikein oo tollaisia..), vaan sellainen laajassa kuvassa ja tunnetasolla kiehtonut ajatus. Ja nyt se ajatus on toden totta muuttunut ja muuttumassa ihan todellisuudeksikin. Fyysiseksi todellisuudeksi. Sillä ovathan ajatuksetkin todellisuutta. Ajatuksina. Ja ajatuksilla me aika paljon taidetaan ohjailla ihan sitä fyysistä todellisuuttammekin. Ainakin osin. Ainakin sitä, mihin asioihin kiinnitetään huomiota ja millaisia ajatuksia kuunnellen (tai katsellen, tuntien, niiden kanssa liikkuen - ajatusten ilmenemistapoja kun on lukuisia) viihdytään enemmän ja millaisia vähemmän. Mitkä asiat, olotilat ja uskomukset alkavat tuntua tutuilta (ja kenties siksi turvallisilta) ja millaisten asioiden ja olotilojen parissa siksi itseämme, kehoamme, sieluamme, mieltämme - mitä se kaikki onkaan - pidämme. Onhan kovin tutkittuakin, että aivosolujen verkot vahvistuvat juuri niissä asioissa ja yhteyksissä, joissa eniten pyörimme. Joten tämän kaiken jaarittelun jälkeen totean, että selvästikin olen pyörinyt tarpeeksi ja sopivan syvään ja vahvalla tunteella sukellellen ajatuksessa Afrikkaan lähdöstä, jotta se nyt on sitten todella konkretisoitumassa. JeeeeeEEEEEE! :D

Itse asiassa ajatus vapaaehtoistyöstä Afrikassa oli mun viljelemä "vaihtoehto B" muinoin kevättalvella 2013, kun osin mun blogissa raportoimani Aasian reppureissun ja sen tuomien sisäisten pohdintojen ja tuntemusten jäljiltä päädyin siihen, että haluan ainakin lähitulevaisuudessani ihan jotain muuta - ja humaanimpaa - kuin vanhoja insinöörishommiani. Olin alkanut ihastuksissani - ja hyvin intuitiivisten prosessien "johdattamana" - lukea psykologiaa avoimessa yliopistossa ja päädyin siihen tulokseen, että sehän on hirmuisen kiinnostavaa ja taidan haluta sitä ihan varsinaisestikin lukea, mutten voinut olla toki yhtään varma pääsenkö sisään sitä lukemaan. Silloinen vaihtoehto B on siis juuri nyt toteutettava vaihtoehto A. Ja se edellinenkin vaihtoehto A on varsin lopuillaan toteutuksessaan ja tulossa valmiiksi ihan piakkoin. Hurrrrrrjaa! Ne eivät olleetkaan vaihtoehtoisia ja toisia poissulkevia mahdollisuuksia ja unelmia. Vaan tulevat siis molemmat toteutetuiksi. Aikamoista. Unelmointi ja syrämen seuraaminen taitavat olla aikamoisen tehokasta ja toimivaa. ;)

Niin, ja tottahan tähän mun lähtöön vaikuttaa myös vahvasti mun halu tehdä elämässäni oma pieni osani tämän maailman parantamiseksi. Heikommassa lähtöasemassa olevien ihmisten ja muiden luontokappaleiden auttamiseksi. Tasa-arvon, keskinäisen kunnioituksen, myötätunnon, yhteisöllisyyden ja universaalin rakkauden lisäämiseksi. Että niin. Naiivia ja idealistista, sanovat jotkut. Ja sanokoon. Ei haittaa eikä kaada mua. Ei mun elämää eikä ambiotani seurata sydämeni kutsua. Ja just nyt se on tässä kotisohvalla ja matkalla Vantaan ja Istanbulin kautta Ugandaan. Myöskin mua on alkanut viime vuosina yhä enemmän kiinnostaa ja kiehtoa erilaisista kulttuureista ja maista tulevat ihmiset ja se, kuinka yhtä ja samaa me kaikki mun mielestä syvällä sisällämme ja ihmisyydessä olemme. Ja vielä. En voi väittää, etteikö Suomessa osin liekkeihin syttynyt keskustelu turvapaikanhakijoihin, pakolaisiin ja muihinkin maahanmuuttajiin liittyen olisi saanut mua myös varsin surulliseksi, hämmentyneeksi ja osin vihaiseksikin. Jouduttuani muutamaan kertaan turhan kuumottaviin keskusteluihin netissä ja läheisten kanssa livenä asiaan liittyen, tulin kai sisäisesti siihen tulokseen, että mieluummin teen jotain minusta oikealta tuntuvaa ja keskityn siihen sen sijaan, että lähtisin vastustamaan muiden mielipiteitä. Mielipiteitähän saa olla monenlaisia. Tietenkin. Ja onkin. Hyvä niin. Musta olisi vain hirveän tärkeää puhua muiden syyttelyn ja parjaamisen sijaan niistä oikeista huolista, peloista ja tunteista, joita ihmisillä asioihin liittyen pinnan alla on. Mihin vain asiaan liittyen muuten! Käytänkin heti tässä sopivasti syntyneen mahdollisuuden paeta liekehtivästä aiheesta.. ;) Sillä tuohan pätee ehdottomasti myös esim. parisuhteisiin. Joo, eritoten niihin. Nimimerkillä "Ei just nyt viime vuosina niin paljon kokemusta, mutta olen käynyt monenlaisia yliopistollisia terapiakursseja" ;D Ja gradukin väsättiin pariterapiasta. Että sillai aika pätevä neuvonantaja. ;D Niinpä niin. Paitsi ei tiedä, saattaa silläkin saralla olla vaikka ja mitä käynnissä. Ja ehkä onkin. Ehkä ei. (Asianosaiset ymmärtävät vitsin.. ;D ) Se siitä.

Sanonpa vielä lisäksi tähän matkan toteutumiseen liittyen sen, että alunperin tällainen sopiva aikagäppi tämän toteutukselle juuri nyt syntyi siksi, koska aioin mennä vaihto-opiskelijaksi Hollantiin täksi kevääksi. Suunnitelma tuntui oikeinkin hyvältä ja oikealta vielä viime elokuun loppuun asti. Silloin kävin paikan päällä siellä Groningenissa sinänsä ihan mielenkiintoisessa ympäristöpsykologian konferenssissa ja kaupunkia katsastellen sillä silmällä, että sinne olen pian muuttamassa. Opin itsestäni ja fiiliksistäni matkan aikana aikamoisen paljon ja tarpeellista. Muun muassa sen, ettei mua kiinnosta sosialisoituminen ihan vain sosialisoitumisen vuoksi enää juurikaan yhtään. Ja ettei mua kiinnosta opiskelijaelämä siinä mallissa kuin joskus villeinä vuosituhannen alkuvuosina enää lainkaan. No, sen nyt tiesin vallan hyvin jo ennen Hollantiakin. Mutta siellä konkretisoitui se, etten siksi myöskään ole ehkä kuitenkaan vaihto-opiskelemisesta sen sosiaalisen kontekstin ja odotusarvojen suhteen juurikaan kiinnostunut. Lisäksi opin, että ympäristöpsykologia edelleen mua kiinnostaa, mutta senkin tutkimuksessa keskitytään mun mielestä nyt omiin ambitioihin verrattuna liian kapeisiin katsantakantoihin ja koeasetelmiin. Haluan syvempää ja suurempaa muutosta. Ja sellaista tää maailma musta kaipaa. Mikä se tapa on, en tiedä. Enkä tiedä yhtään osaanko ja pystynkö sitä edistämään. Mutta sen tiedän, että elämässäni haluan sitä yrittää siten kuin se mulle oikealta tuntuu. Että en vaan halua olla yrittämättä tai olla sitä jo tässä tekstissä ylimainittua sydäntäni seuraamatta.

Mutta siis, edelliset suuren viisaudet itselleni ja suunnitelmieni muutokset tapahtuivat negatiivisempien ja vaikeampien tunteiden - esim. yksinäisyys, riittämättömyys, joukkoon kuulumattomuus - kautta. Mutta ne johtivat siis johonkin tärkeään ja olivat ehdottoman antoisia. Viime vuonna mulle tapahtui paljon muutakin vastaavaa negatiivisempien tunteiden kautta uuteen ja entisestään avarampaan siirtymistä. Edellisessä postauksessani mainostamani sählyn iloisuuskin ehti kääntyä ei-niin-iloisuudeksi ja stressiksi, mailan puristamiseksi, onnistumisen pakoksi ja epäonnistumisen peloksi (jälleen kerran sillä saralla, kerrassaan ihmeellinen suorittamisen saareke se sähly onkin mulle välillä aina ollut). Lopputulemana oli eturistisiteen paukahdus ja yhteensä kolme polvileikkausta viime vuoteen. Voin vakuuttaa, että kaikessa positiivisuudessani oon edelleen sitä mieltä, että kaikella tuolla on jokin tarkoituksensa mulle ja pysähtyminen noista urheilujutuista on antanut mielelleni ja myös keholleni tärkeää lepoaikaa. Mutta onhan tuo myös turhauttavaa! Kyllä vielä joskus toivottavasti voin sählyäkin ja muita pallopelejä ilokseni pelata. Ja niin uskon. :) Muitakin syviä ja negatiivisempia tunteita, ikävien ja vanhojen itkujen vapautuksia viime vuonna oli. Mutta niihin en sentään nyt mene. Mutta ovat tuoneet mut just tähän ja uuden vuoden upeaan mahdollisuuksien avaruuteen. Tässä matkassa on kyseessä myös mun tulevaisuuden pohdinnat. Ei oo meinaan ihan sellainen peruspsykologinkaan työ välttämättä se mun homma. Jotain laajempaa maailmanparannustwistiä siihen kovasti kaipaan. Mutta voihan sitä tehdä sinänsä missä vain työssä. Psykologin työssä. Insinöörin työssä. Työssä. Ja yhtä lailla vapaalla. Mutta ainakaan musta ei tuu testien tekijää. Ei sen enempää psykologisten kuin korroosiotestienkään (enää). Tai siltä tuntuu vahvasti nyt. Ja sisäinen hyrrä ja spiraali kertokoon lisää, kun aika on. Matka, siellä koettavakseni tulevat hyvin erilaiset ja epäilemättä myös raskaat ja vaikeat tunteet, Afrikan tunnelma, lämpö ja aurinko, ihmiset ja kohtaamiset - ehkä ja varmasti kaikki niistä omalta osaltaan muokkaavat kaikkea sitä, mitä sisällä on. Ja missä on seuraavat suunnat. Kiitti hei. Kiitti kaikesta. Elämä. :)

Lyhyesti vielä. Pakkaus sujunut ihan hyvin. Hommia hankittuna. Pohdin pitkään otanko matkalaukun vai (ei yhtä hyvän kuin viimeksi lainassa ollut) rinkan. Päätynen rinkkaan. Pääsen sit vähän vapaaehtoistyöntekijöiden majataloa edemmäksikin matkustelemaan pitkin Ugandaa. Ehkä ja toivottavasti. :) Ja erityisen ihanaa valmisteluissa on ollut ystävien näkeminen. Just parasta. Sitä vielä jatkuu. Ja vähän hankintoja. Onneksi on kokemusta siitä viime kerrasta. Tuntuu helpottavan tätä. Tosin, viime hetken paniikki jonkun asian suhteen voi vielä iskeä ihan hyvin. Iskeköön. I'm ready!!! Loppuun kuvia ihanan, ihanan, ihanan kauniista talvi-Suomesta, jonne lumi tuli ensin hyvin pikkuhiljaa ja sitten yhtäkkiä. Paikallisjärjestön ohjeissa oli toiveena viedä Ugandaan mukana kuvia kotimaasta. Onpahan nyt meinaan kamerassa (siinä samassa vanhassa - nyt onneksi valmiiksi jo vara-akullakin varustettuna) lumisia kuvia paikallisille esiteltäväksi! :)