Viime hetken härdelliä! Hyvässä lähinnä. Ei kaaosta. Ja kohta kotiinkin! :) (19.4.2016)

Heiii!

Tätä päivittelyä on taas jo hetkinen hauduteltu. Kumma miten nopeasti päivät ja viikot tuntuvatkaan nyt etenevän. Erityisesti viime aikoina ja matkani lopun jo häämöttäessä. Tuntuu siltä, että tässä on entistä enemmän lähemmäksi tulleita kavereita, kiinnostavia auttamiskohteita, hienoja tapahtumia ja kokemuksia, ihmisiä nähtävänä ja vielä ainakin kerran tavattavana. Aikaa täällä ololleni on enää reilun viikon verran. Hui! Toki on kiva kotiinkin tulla, mutta kyllä mieluusti täälläkin vielä voisin olla. Noh, takaisin sitten vain joskus. :) Ja siis lunastamallani lisäajallahan tässä koko ajan menen. Ja hyvä niin! Onpa hienoja juttuja ja kohtaamisia viime aikoihin(kin) mahtunut! Kuvien lataamiseen meni ikä. Jotta ei mene terveys, niin tällä kertaa ihan, ihan, ihan oikeasti olen lyhytsanainen ja selitän ylimalkaisten "kuvatekstien" kautta. Josko kerran vielä tän jälkeen syväluotaavampaa reflektiota.

Jo "aikoja sitten" (ennen viime blogitekstiä) kävimme Ugandan jalkapallofaneille yltiötärkeässä Afrikan cupin karsintamatsissa. Monista avopaikoista huolimatta tuloksena oli maaliton tasapeli. Toivo elää kuitenkin vielä kisoihin selviämisestä. Tuttua Suomesta. Jatkuva möykkä stadionilla ei ollut yhtä tuttua.

Projektissa edelleen lystiä ja lapsista tullut läheisiä. Opetukseen en ole sotkeutunut ja varmasti kaikkien kannalta hyvä niin. Harmi ehkä sinänsä, että jää nyt Suomi-oppituntikin pitämättä. Ensi kertaan. Koska ensi (pidennettynä) viikonloppuna pääsen ilahduttavasti vielä Cissy-ystävän kanssa matkalle hänen kyläänsä Pohjois-Ugandaan (nyt kun pidensin matkaani, onnistuu tämäkin - jee! :) ), ei mulla ole projektiini enää päiviä kuin neljä. Neljä!! Koto-Suomeen lähden suuntaamaan ensi viikon keskiviikkona.

Hieno turistireissu vietettiin kaveriksi tulleen Moseksen kanssa. Hän on siis asustellut kadulla, mutta nyt hänen ja muutaman nuoremman kaverin pään päällä on ilahduttavasti katto ja ovessa lukko. Käytiin yhdessä Kampalan suuressa ja hienossa Gaddafi-moskeijassa. Naisille pukukoodi oli tiukka ja tavanomaisuudesta mulle poikkeava. Hienot oli maisemat tornista, hyvää ja kattavaa opastusta ja oikein lystiä ja ujoa turistimeininkiä. :)

Työpaikalla pidetyt ryhmäsessiot kera Pamela-psykologin ja Judith-sosiaalityöntekijän kanssa ovat olleet ihan mukavia ja antoisia. Kaikille lapsille ajatusten erittely tunteista ei oo kovinkaan helppoa eikä mene ihan ekalla kerralla läpi. Niin joo, eihän se mene aina itsellekään. Näitä oppeja olisi toden totta kaivattu ihan supisuomalaisessakin koulussa!! :D

Yhtenä lauantaina olin auttamassa Markoa hänen projektissaan ja vietiin pienet heidän lapset uimaan. Vesi läiskyi, kasvot olivat pääosin iloisia, vaikkakin toisinaan jäätyväisiä. Onneksi yksi poika ei kuollut, koska aivan kaukana sekään ei ollut. Huh ja huokaus. Uimataito ei ole täällä kovinkaan yleistä ja korkealuokkaista. Ja lasten vahtiminen altaan äärellä ei sekään. Tosin tässä tapauksessa meitä oli vedessä kolme suomalaista, yksi saksalainen ja yksi paikallinen aikuinen. Joten niin. Onneksi kaikki hengissä ja rauhoittelun ja halimisen jälkeen hyvässä hengenkin voimissa. Uinnin jälkeen nautittiin pitkän ja väsyneen odottelun jälkeen lounaasta ja pääsinpä myös kyläilemään tässä projektissa - eli aiemmin visitoimassani orpokodissa - vielä uudestaan. Kivaa oli ja luonnon maisemat tuon projektin ympärillä rauhoittavat mieltä kummasti enemmän kuin omasta projektistani aina iltaisin lähtiessäni kuulemani muzungumuzungu-huudot.

Luontoa oli tarjolla myös, kun yksi työpäivä projektini pomo kaappasi mut "pienelle" automatkalle mukaan. "Muutaman tunnin" matka kestikin kuusi tuntia. Afrikan aika. Pirulainen tässä tapauksessa. Kun en autossa ja ruuhkissa istumisesta yhtään tykkää. Joskus se on ihan hyväkin. Siis se aika. Viivästykset ja venymiset. Ei nyt. Missiona oli projektin uusien maaseutupalstojen ihailu ja inspirointi siitä, mitä niillä voisi alkaa tehdä. En inspiroitunut, vaikka luonnosta ja vehreydestä tykkäänkin. Kaipasin kummasti sieltä ihailijoiden joukosta lasten seuraan ja slummialueen hektisyyteen. Ohhoh.

Paikallisten hyvien kavereideni Trustin ja Ssuunan kanssa tavattiin Mosesta ja hänen kaveria musiikkisessiossa. Hyvää keskustelua oli siitä, mitä Moses meinaa tulevaisuudessaan tehdä, jos saa mahdollisuuksia ja apua rahallisestikin. Ja miten hän meinaa ja haluaa auttaa muita katulapsia. Lakimies hänestä vielä tulee, sitä vakuuteltiin. Vaikkei virallista, niin katulasten puolesta hän tulee puhumaan ja toimimaan. Niin uskon ja uskoo moni muukin! Ja katulasten hyväksi haluavat työtä tehdä Trust ja Ssuunakin. Ja aika kumma juttu on se, että niin oikeestaan mäkin. Mutta katsotaan, katsotaan. Mitä ikinä se tuleekaan sitten olemaan.. Meille kullekin.

Aiemmin mainitsemani kuuden katunuoren työpajaprojekti on polkaistu käyntiin. Asiaan ja suuriin muutoksiin kuuluvien ongelmien ja huolien saattelemana projekti etenee ja pojat vaikuttavat edelleen hyvin tosissaan olevan sen suhteen, että elämäänsä haluavat muuttaa ja työskennellä kovasti saadakseen elantonsa. Pientä kismaa on aiheuttanut se, mikä on meidän projektin osuus ja kontrolli poikien työpajassa. Paja on projektin alueella ja pojat nukkuvat uudessa huoneessaan projektin ulkopuolella. Let's see. Miitinkiä puskee. Hyvä siitä tulee. :)

Hienoja ihmisiä, hauskoja hetkiä, jaettuja näkemyksiä, yhteisiä luomuksia. :)

 

Koruja kaupan!! Hei ja hoi - be prepared!!! :D

Paikallisesti suosittua netballia!! Luulin meneväni kaverin kanssa katsomaan naisten liigapeliä. Harmittelin, kun oltiin pahasti myöhässä. Afrikan aika pelasti. Porukka oli vasta valumassa kohti kenttää. Ja kyseessä olikin kyläjoukkueen rentohenkiset reenit. Ja pääsin vähän mukaankin! Tämä laji Suomeen myös! :)

Seuraava luontoelämys oli Victoria-järvellä olevilla Ssese-saarilla ja Entebben suuressa ja hienossa puutarhassa. Vanhusten retkiseurueella jatkettiin. Tosin keski-ikä oli entistä korkeampi, koska nuorin meistä, saksalainen Christian, oli jo lähtenyt kotiin. Olipa hyvä, että toisen saksalaisen, Markon, kanssa meitä kumpaakin kiinnostaa luonto, rauha, pyöräily, kävely ja uinti. Vaikuttavaa luonnon kauneutta meinaan oli ja elämäni kaunein uima-allaselämys! Koiria kohdellaan täällä yleisesti varsin huonosti eikä ainakaan kovin hellitellen, joten minuutin tuttavuus koirien kanssa sai meidät jo melkein ongelmiin niiden seuratessa meitä lähes koko päivän. Sinänsä kiva ja sinänsä ei. :D

Mähän olen jo aivan tykästynyt slummimaisiin alueisiin ja niiden ihmisiin! Sen vähän (tai paljon - varsin suhteellista ja riippunee katsantakannasta) kun heitä tiedän ja tunnen. Sehän on aikamoista jeesustelua tosin. Itse kun mun ei tarvitse koskaan tuollaisella alueella asua. Jeesusteluksi voi toki jostain katsantakannasta nähdä mun koko olemiseni täällä. Sellaista aikamoisen turistina täällä hengaamista, omien kokemusten ja näkemysten laajentamista, ihmisten muka-auttamista. Valkolaisen norsunluutornista katselua ja smaradgikulkueessa kuljeskelua. Uusien tarinoiden kuulemista ja aukipureskelua, sitten ihmisten sijoilleen jättämistä ja kotini melkein eksymään edesauttavien neliöiden ja kliinisyyden sammioon astumista. Valintoja ja valinnanmahdollisuuksia. Lukuisia sellaisia. Valinnanmahdollisuuksiin vielä varsin jykevästi tarttumistakin. Mahdollisuuksia valintoihin aivan eri planeetalta kuin heillä, jotka slummeissa täällä asuvat. Onko mulla siis oikeutta edes sanoa, että tykkään heistä? En tiedä. Ehkäpä sanonkin, että tykkään siitä tyylistä, jolla elämä täällä näyttää soljuvan. Elämänmakuisesti. Äänekkäästi. Naapurin kanssa jutellen. Yhdessä pihalla hetkiä ja ajatuksia jakaen. Tuskin ne aina niin yleviä on. Sen ainakin muzungu-huudoista voi päätellä. Mutta jaettuja ne on. Värikkäitä. Elämänmakuisia. Maistuu. Onko mulla oikeutta ja pokkaa tarttua niihin valinnanmahdollisuuksiin, kun kaikilla ei sellaisia yhtä paljoa ole? Luulen, että on. Uskon, että sillä mä teen jotain parempaa kokonaisuudelle kuitenkin kuin torniini ja sammiooni tukehtumalla. Niin se on. Uskon. Vaikka viralliseen uskoon en kaikesta kristillisestä paatoksesta huolimatta ole sen enempää täällä tullutkaan. ;D

Varmasti tulee hieno viimeinen reilu viikko täällä. Ja monia tunteita. Vaikeita ja väsyttäviäkin väliin. Niitä kun on esim. ne, että auttaessa joitakuita tulee aina lisää auttamista kysyviä. Tietenkin. Ja tietenkään ei kaikkia voi auttaa. Mietinnässä myös on, miten ehkäpä paikallisten kavereiden kanssa voitaisiin yksilöiden sijaan auttaa yhdessä jotenkin laajemmin. Katsotahan ja jatkoa voi tosiaan vaikka seuratakin!!

Sii juu suun enihau haniis!!! :) :) :)

-Piia