Orchha, Varanasi, Delhi - matka loppuu ihan just! (25.5.2012)

Matkan viimeinen paiva!!! Niin se kuulkaa on. Ja onhan ehtinyt taas tapahtua. Kokemuksia ja elamyksia tullut. Ajatuksia ja itsensa kanssa oloa. Tunteita. Olotiloja. Savy kaikessa naissa on viime paivina ollut vahan jo negatiivisemmankin puoleinen. Tai siis tapahtumissa ja olosuhteissa. Ei niinkaan valttamatta kaikissa niiden herattamissa ajatuksissa ja tunteissa. Lopputulemissa. No mutta. Palataan kartalle. Agrasta suuntasin taas junalla eteenpain, Jhansiin, josta suunnitelmissa oli menna joko paikallisbussilla tai tuktukilla Orchhaan. Valitsin helppouden nimissa tuktukin. Ja vaikka tinginkin kuskin sanomasta aivan liian suuresta hinnasta, niin epailematta maksoin ylihintaa. No, eipa siina. Naitahan on sattunut. Ja kun en edelleenkaan jaksa kauhean hyva olla “kaikkien turistien asiaa ajamassa”. Sori siita. :D Kuski oli mukava eika liian utelias edes. Jes! Auttoi, kun halusin kierrella useamman hostellin. Soviittiinpa lopulta, etta han tulee hakemaan minut myos takaisin Jhansiin reilua paria paivaa myohemmin klo 21 illalla. No juu. Hyva homma ja homma hoidossa..

Orchha oli kerrassaan valloittava paikka – kuten jo viimeksi sielta kerroin. Hostellin pari tyontekijaa tosi mukavia ja aitoja, ihania persoonia. Samaisessa hostellissa oli myos mielenkiintoinen jenkkilaisnainen, jonka kanssa kavin paljon keskusteluja naisena Intiassa matkaamisesta. Hanella sita oli takanaan 4 kuukautta ja han sattui olemaan feminismin yms. naisasioiden roffeesori oikein New Yorkin suuressa maailmassa. Kuulemma oli Intia muuttanut hanta paljon, tehnyt kovemman ja itsevarmemman. Han oli myos tavannut paljon muitakin matkaajanaisia Intiassa ja kovasti samanlaisia kokemuksia kuulemma kaikilla oli. Han on pari kirjaakin kirjoittanut ja kuulemma seuraava tulee olemaan ilman muuta tasta aiheesta. Etta munkin kokemukset saattavat viela tulla sen kirjan johonkin marginaaliin. ;D  Mita tuohon kovuuteen tulee, niin tulipa itselleni Orchhan kokemuksista ja muutenkin sellainenkin fiilis, etta en vain halua niin kovin kova olla. Ja silla hyva. En halua suhtautua kaikkeen skeptisesti, en halua olla vihainen kadulla jotain minulle myyda yrittaville lapsille ja uhkailla heita, en halua huutaa vihaisesti kaikille lahestyville koirille, en halua valittaa ravintolassa useaan otteeseen, en halua pelata pahinta. Ja silla hyva. Vaikka kuinka olisi maailma kova ja opettaisi. Ja onpahan opettanutkin. Ja silti.

Orchhan aika kaikkinensa meni viela oikein myotatuulessa ja siihen mahtui mm. Intian ainoat uimiseni oikein kauniissa joen ja kosken kohdassa, raunioita ja temppeleita (tosin ei huvittanut yhteenkaan menna enaa oikein paasylipun kanssa sisaan), krikettiharjoituksen hostellin edessa olevalla kadun patkalle (se oli niin paljon vaikeampaa kuin olisin kuvitellut – osuin mailaa simuloineella puukepilla palloon varmaan pari kertaa. Poltetuksi tulin usein. Pari kertaa pamautin “maalina” olleeseen puutarhatuoliin. Olisi varmaan pitanyt kayttaa sahlyotetta pesisotteen sijaan. Maila kun itse asiassa oli paljon enemman pysty- kuin vaakasuunnassa. Hmm. Ensi kerralla niin), keskusteluja (muuten mukavia, mutta yksi jantteri oli taas epailyttava, vaikka olikin olevinaan se, joka kertoo kuinka paljon pahoja janttereita Intiassa onkaan.. Puhui taas samoja lauseita kuin he. Kumma juttu. Heilla taytyy olla joku yhteinen opettaja, guru tai radiokanava, josta saavat ohjeita kuinka puhua lansimaalaisille naisille. Naihin kuuluu muun muuassa se, etta tulee kuunnella sydanta ja fiilista, elaa omaa elamaa ja suosikkina se, etta niin kuin kadessa on viisi sormea ja ne kaikki ovat erilaisia, ovat myos kaikki intialaiset miehet ja ihmiset toki muutenkin erilaisia. Kiva) ja vahan joogaliikkeiden harjoituksiakin. En ole joogaa muuten sen enempaa sittenkaan taalla harrastanutkaan. Ehka Suomessa, ehka ei. ;D

 

 

Huoneenikin oli oikein loistava hyvinkin tehokkaan ilmastoinnin kanssa. Mita nyt viimeisena iltana ihmettelin miksi suihkussa kaydessa on iholla niin paljon muurahaisia. Onko ne pesiytyneet mun hiuksiin?? Ooo.. Ehka ei. Niita tippuu ja tulee koko ajan lisaa vaan. Niita taytyy siis tulla veden mukana. Ja tuleekin! Sieltahan niita suihkun rei’ista tippui hyvinkin iloiseen tahtiin. Enpa ole ennen muurahaisilla peseytynytkaan. ;) Juu, edellisiin Intian huoneiden kehumisiin jai muuten Agran jalkeen korjaamatta, etta siella, kuuluisan ja “opasraamatun”, Lonely Planetin, suositteleman hostellin huone oli kylla heikoin pitkaan aikaan. Niin kuuma! Ja kun tulin sinne illalla, oli siella ihan kauheasti sellaisia ihmemonkijaisia. Seinissa, lattialla, sangyllakin. Tuli taas Bio Kill:lle kayttoa. Ja yhdelle kirjallekin. Eivat ne enaa sitten vaivanneet. Mutta kuumuus vaivasi. Voi veikkoset. Pyyhetta piti kastella peitokseen yha uudestaan ja uudestaan. Ja lopulta aamulla jaljella oli aika yokottavat ruskeat jaljet lakanassa. Toivon, etta ne tulivat joko vedesta, pyyhkeesta tai lakanasta, ei minusta.

No niin, viimeinen paiva Orchhassa. Lampoa piisaa. Kuulemma 45C. Onhan se kuuma, mutta ihmeen hyvin sen vielakin kestaa. Oli taas sopivan pieni paikka, sopivasti aikaa ennen luotettavan hovikuskini saapumista ja fiilis urheilla, niin paatinpa lahtea lenkille! Ja lahdinkin. Hyvinhan se meni. Hyvanen aika. Vaikka vahan kuuma olikin. Suihkuun ja siina syoden ja juoden. Ja kuskia odotellen. Ei nay eika kuulu. Ei todellakaan niin. Hostellin omistaja kysyy miksi luotin haneen. Oo tuota, luotin vaan. Nyt on kuulemma hyvin vaikea saada enaa luotettavia kuskeja tahan aikaan illalla. Jaa. No kai nyt joku johonkin hintaan?? Han avuliaasti soitteli ja jarjesteli. Lopulta joku suostui. Kolminkertaiseen hintaan. No, kunhan juna-asemalle paasee. No paasihan. Mutta olihan matka! Enpa ole reissuni aikana kertaakaan pelannyt henkeni puolesta ennen sita. Han oli jotenkin epailyttavan oloinen, otti heti mukaansa jonkun kaverinkin (ajattelin, etta olkoon menneeksi, jottei suutu ainakaan), pysahtyi ostamaan jotain suunraikastinpureskeltavaalehteamitalietupakkaa, meinasi ottaa kyytiin viela toisenkin miehen, joka viittoi kyytia (sanoin, etta ei kylla enaa, ja etta nyt pitaisi sinne asemalle paasta aika pian..) ja ajoi aivan hullun uhkarohkeasti mun mielesta. Pimea oli ja siella ohiteltiin ja painatettiin pikkutuktukissamme. Toivoa sopi, etta kaikilla vastaantulevilla on valot ja han on skarppina kaikkia vaistelemaan. Kerran tuli auto ohitustilanteessa vastaan niin, etta ehdin jo pitkaan miettia, etta kummaltakohan puolelta meinataan se sivuuttaa. Onneksi sivuutettiin. Ja kaikki hyvin. Taas. Ja lopulta kuski oikein ystavallisesti auttoi juna-asemalle ja pahoitteli, ettei kai myohassa oltu. Juu, ei kuule, Vauhti oli varsin riittava. Siita sitten jo tuttuun tyyliin (Varanasiin matkaavan) yojunan Sleeping-luokkaan. Kaikki tuttua ja helppoa. Oli kylla vahan tukalamman kuuma kuin viime reissulla, mutta ei mahdoton. Kuumaksi kypsynytta vetta join aina valilla, mutta en viitsinyt kovin paljoa, kun ei halunnut vessaan juuri joutua juoksemaan. No niin, ja sitten perille. Hostellin hakupalvelukin paikalla. Kaikki hyvin. Viela.

Hostellissa omistaja (vaihteeksi taas vanhempi mies) ystavallisesti otti vastaan ja alkoi mainostamaan kuinka han voi samana iltana tulla Varanasissa oleellisessa osassa olevan pyhan Ganges-joen varrelle kavelemaan kanssani. Ja venematkan voi auringonnousuksi samaiselle joelle voi tilata hanen kauttaan. Ja han voi myos moottoripyoralla vieda kaupungille nahtavyyksiin. Joo, en kuule tieda. Alkoi ahdistamaan. Olin lukenut ja kuullut, etta Varanasi on taynna taas turistien huijaajia ja kauppaajia. Juu, ainakaan mihin silkkiliikkeeseen en mene. Huijausta lie. Ja mika lie mopokyyti. Josko samanlainen kuin sen yhden Sawai Madhopurin edustajan. Ja ilmainen kavelykierros? Mita sekin taalla tarkoittaa. Epailyksia, epailyksia. Niita on tullut. Intia on opettanut. Osa ihmisista tosiaan on harmillisen huijaavia. No juu, enka jaksa edes ajatella, jotenkin huimaa ja vasyttaa. Menenpa nukkumaan. Ja menin. Hienoon “ilmastoituun” huoneeseeni. Varsinainen ilmastointilaite oli korvattu vetta ja jotain heinia ja puhaltimen sisaltaneella laatikolla. Joka toimi hyvin satunnaisesti, koska sahkokatkoja oli todella taajaan.

No juu, kuuma tuli ja vahan kipea olo. Heikko ja kuumeinen. Sain itseni sen verran ylos, etta menin ilmoittamaan miehelle, etten kykene kavelylle. Han oli kovin huolissaan ja lahti hakemaan apteekista laaketta. Ja ruokaa tuotiin huoneeseen. Ja palvelu muutenkin seka tuona ensimmaisena paivana etta seuraavanakin oli oikein hyvaa ja ystavallista. Vaikka alussa ei sellaista ollutkaan, niin tulipahan matkaan kunnon mahatautikin. Paikalliset laakkeet syotyani, paatin aloittaa myos matkaan saadun antibioottikuurin. Siina makasin viela toisen paivan. Suolalla hoystetyn omeletin syotyani, koin oloni sen verran hyvaksi, etta lahdin kavelylle omistajan ja yhden saksalaispojan kanssa. Olihan urheilua! Voi heikkoa oloa. Ja siella sita pyhassa joessa paikalliset kylpivat ja veneet seilasivat. Ruumiita poltettiin ja niiden ymparilla omaismiehet kunnioittivat uhreja. Hajuja piisasi. Ei varsinaisesti tata heikkoa oloa parantava elamys. Lopulta paasimme sellaiseen suureen juhlapaikkaan, paatemppelin kohdalle, jossa oli suuri kansaa villitseva seremonia. Itse en enaa kyennyt kuin istumaan rappusilla, niin enpa juuri nahnyt muuta kuin veneissa seremoniaa seuranneet ihmiset. Keskittymista. Jokaiseen hengenvetoon. Ja taas askeleisiin. Ja ettei tule liian paha olo.. Vihdoin takaisin hostelliin! Jes. Ja nukkumaan. Tai nuokkumaan, Tuijottamaan tuuletinta. Kattoa ja seinia. Mietiskelemaan..

Aamuyosta olikin jo taas sen verran hyva olo, etta paatin lahtea veneretkelle. Ja se olikin ihan hieno. Taas oli ihmisia kovin peseytymassa ja pyykkeja pesemassa. Pyhassa vedessa. Toki varsin likaisessa sellaisessa. Mutta eipa nayta tuo vaivaavan. Matkan jalkeen alkoin taas jo vahan heikottamaan. Eipa siina. Aamupala ja kuskin odotteluun. Suuntana Varanasin lentokentta. Ja kuski toki tulikin. Sovimme hinnan. Perilla pyysi jotain ekstraparkkirahaa. Tassa vaiheessa vasymyksessa alkoi jo kunnolla arsyttaa. Mita hittoa. Rasittavaa. En anna. Ujeltaa. Ihan sama. Ota vajaa dollarisi ja lahde. Ei tyypillista. Olo kummasti muuttaa arsytyskynnysta. Lentokentallakin lippua kysyttiin sen kymmenen kertaa ja rinkkani joutui moneen kertaan johonkin tsekkaukseen. What is the probleema?? Ei vitsi, voin tosiaan kuvitella, etta ehka pidempi aika taalla tosiaan tekisi itsesta kovemman. Ainakin tinkivimman. Mutta riittakoon tama. Huh ja hui. Koneeseen ja nukkumaan. Ja Delhiin! Osasin ollakin jo tinkivaisempi ja ottaa Prepaid-hintaisen taksin ylihintaan tarjottujen sijaan. Hyva. Kyyti vaan kesti niin kauan. Mukana kun oli yksi toinenkin. Joka toki heitettiin ensin. Jonnekin “ihan lahelle”. No juu, ehka tama tasta. Oli pirun kuuma ja kysyin kuskilta onko hanellakin nyt kuuma. Ei ole. Intialaiset ovat kuulemma “strong men”. Okei. Talle vertauksella tuli mielenkiintoista pohjaa, kun hetken paasta ruuhkassa pikkurakoon tunkiessaan han kehui, etta tama hanen autonsa on “strong car”. Hyva sekin. Paitsi, etta tasta 5 minuutin paasta se sammui. Kuski alkoi tuunaamaan jotain konepellin alla. Kysyi onko veitsea. Ei ole, mutta moneen kertaan hyodyksi olleet (Kvaerner-merkkiset - Huom! Ei varastetut) pikkusakset toki. Niilla han kuori jotain sahkokaapelia, tuunaili ja kaynnistyihan se taas lopulta! No niin. Hyva taas. Kaikki. Ja olokin ihan hyva ja parempi. Sairaus voitettu??

 

Kunnes. Tanaan. Lepuutin ja lahdin vahan vasyneena kohti sita yhta aiemmin tapaamani intialaisperheen kauppaa viimeisine Suomi-tuliaisineen. Tutusti metroon. Ja viileaakin siella. Pois metrosta. Niin kuuma. Ja huono ilma! Ja heikotus. Ja vaara uloskaynti. Sisaan. Ja ulos. Ja taas vaara uloskaynti. Hmm. Vahan heikottaa.. Hitto, kylla ma sinne menen, kun olen luvannut ja haluan. Vihdoin oikea uloskaynti. Ja keskittymista. Ei kehenkaan katsomista. Eipa jaksa kiinnostua enaa katseiden vaihdosta tai tuijotuksista, kun oma olo, kuumuus ja naiden yhdistelmana aivojen ja mahan syovereihin tulevat varsin kamalat hajut saavat tuntemaan olon varsin heikoksi.. Keskity, keskity. Kauppa saavutettu! Visiitti ei talla kertaa ihmeita tarjonnut, koska perheen puheliain, eli isa olikin muualla ja oloni oli mika oli. Hetki siella, lepuutusta, vetta ja mehua. Ja lahto takaisin. Kadulle. Ja tuleepa paha olo.. Melkein niin kuin oksettaisikin. Ja todella oksettaa. Ja todellakin oksensin!! Sinne kauppiaiden ja riksakuskien valissa olevaan kivikasaan vaan. Voitte kuulkaa kuvitella, etta kylla riitti ihmettelevia katseita tallakin kertaa. Ja avuliaita pyorariksakuskeja tarjoamaan kyytia. Ei tarvii. Tulikin heti paljon parempi olo. Tuosta vahan vetta “siivoukseksi”, kiitos ja anteeksi. ;D Lahdenkin tasta. Kattelyt parin kuskin kanssa. Ja hymyt. Kylla hymyilitti jo pois kavellessakin. Silla lailla. Tahan on hyva matka paattaa. Luulen. Eikohan tassa ollut 2,5 viikoksi Intian elamyksia tahan hataan ja reissun paatteeksi jo tarpeekseen. :)

Kuten koko matkaa. Ihanaa matkaa. Antoisaa matkaa. Opettavaa matkaa. Niin hyva olla taalla. Ja niin ihana tulla kotiin!!! Huomenna! :) Ikava ystavia ja muita laheisia ja kaikkia merkittavia oman arkielaman ihmisia kohtaan on kasvanut jo varsin suureksi. Passeli ajoitus. Kiitos ja kumarrus! Intialle nyt myos. Ja niin, olo tuli hostellissa taas jo illalla ihan hyvaksi.  

Palannen viela jonkin sortin summeerauksiin koto-Suomesta. Ja ehka joihinkin videoihin, Jos opin liittamaan niita. Ja ties vaikka johonkin muuhunkin. Lukekoot ketka tykkaavat. Ketaan ei kai toivottavasti pakotettu. Ja sivulatausten perusteella tata oli kylla valttamatta edes jonkin muunkin luettava kuin vain aitini.. ;D Luulen.

Kuulemisiin - ja vihdoin myoskin nakemisiin!!! :)