Huh hah hoi ja hyvaa vappua! Taalla vappuaattoa vietettiin Kampotin ihastuttavassa pitajassa ja vallan rauhassa kera ananaspirtelon, komean joenrantaterassin ja saksalaisten uusien tuttavien. Ja tyovaen juhlapaivaa tanaan vietin asiaan kuuluvasti (niin kuin ihan aina tietenkin..) koviin moniin uusiin ja erilaisiin tyopaikkoihin tutustuessa - esim. suolan keruuseen, pippuriviljelmiin ja maaseudun idylliin.
Kuitenkin, koska tama on jo kolmas sijaintini Kambodzassa Phnom Penhin sykkeiden jalkeen ja koska tahan valiin on mahtunut vallan merkittavia (seka ihastuttavia etta ei niin ihastuttavia paikkoja) ja koska edelleen sen verran insinoorin tasmallisyydella mennaan (vaikka voin kertoa, etta aivokapasiteetti tuntuu laskeneen matkan aikana merkittavasti ja yksinkertaistenkin laskutoimitusten teko on varsin vaativaa.. ;) ), niin paivitykset tehdaan aikajanaa tiukasti seuraten ja siten vuorossa on nyt luontoretriitti Lounais-Kambodzaan, lahelle Tatain kylaa.
Koska Phnom Penhin meininki alkoi niin kaupunkimaiselta ja jo riittavasti oppitunteja antaneelta neljan paivan jalkeen tuntumaan ja koska kansallismuseosta ottamasta opaskirjasta sattui silmiini osumaan ekologisuuden ja eettisen matkailun seka luonnon rauhan nimeen vannova Rainbow Lodge (ja viela koska orpokodissa tyoskentelu oli hyvista, aiemmin mainituista syista unohdettu idea), paatin ottaa ja lahtea fiiliksen ja hyvan tunteen seuraamana juuri sinne. Ei muuta kuin sahkoposti paikkaan edellisiltana kysyen loytyyko tilaa (muutenhan ei mitaan majoituksia ole tarvinnut etukateen varailla, mutta tama kun oli keskella "ei mitaan" ja kuljetuskin piti jarjestaa heidan kauttaan, niin pakko oli tehda poikkeus) ja bussilipun ostoon ja seuraavana aamuna hyvastit paakaupungille ja paikallisbussin kyytiin. Tama oli poikkeuksellinen bussimatka, koska olin vallan ainut ulkolainen. Ja bussi oli tupaten taynna. Heti alkuun selvisi, etta paikkalippua ei oikeastaan ollutkaan (vaikka lipussa paikan numero olikin) ja minun paikaksi valikoitui perimmaisin nurkka takarivissa. Ei siina mitaan, lystia oli ja muuten meni oikein hienosti, mutta vaikka olin kovasti keskustellen ja paperilapulla nayttaen (seka khmerin etta englannin kielilla) kuskille yrittanyt selvittaa minka sillan jalkeen minut kuuluu jattaa pois, ei bussi ihan siina pysahtynytkaan. Tajusin itse, etta tuossa se taisi olla ja yritin lahtea ihmisten takaa asiaa selvittamaan, mutta koska ihmisten ja tavaroiden takaa se ei onnistunut, niin katsoin parhaaksi nousta ylos ja antaa lappuni yhdelle ainoalle englannin kielta todistettavasti puhuneelle matkustajalle. Han oli sita mielta, etta en voi siella jaada enaa minnekaan, koska silta on niin kaukana eika mua voida yksin jattaa kavelemaan. Sanoin, etta kylla sinne tarvisi paasta ja siina sitten hetken keskustelujen, kaikkien muiden ihmettelevien katseiden ja kaikkien osapuolten hymyjen jalkeen bussikuski pysaytti (viela bussin vauhdissa ollessa) vastaantulleen pakettiauton ja pysaytti viimein bussinkin. Rinkka annettiin siina varsin kiireella ja tehokkaasti syliin ja vaihdoin bussin pakettiautoon. Heilautus bussin ikkunaan liimautuneille kasvoille ja kiitollisena takaisinpain kahden paikallisen kyydissa. Tulihan matkalle dollari lisahintaa (suhteessa toki paljon 6 tunnin matkailuilosta maksettuun 7 dollarin kokonaishintaan nahden), kun halusin sen antaa naille paikallisille, mutta mitas tuosta. Kiitos ja hei. Perille paasin! Ja aikomuksiin ei kuulu bussifirman reklamointi. ;D
Vastassa sillan alla oltiinkin monen ihmisen voimin ja resorttiimme mentiin mukavan paattimatkan kautta. Paikka oli aivan ihana ja keskella luontoa - viidakkoa, vuoria ja jokimaisemaa. Ja ruuhkaa ei ollut, silla bungaloweja oli paikassa vain ehka 7 (ja ne eivat missaan vaiheessa olleet taynna) ja siihen paalle paikan englantilaiset pitajat ja paikalliset tyontekijat. Alkuun kuitenkin ohjeistusta tuli niin paljon ja organisoituun savyyn, etta mietin kuinkahan tulen tallaisessa "kommuunissa" viihtymaan. Illallinenkin oli yhteisesti samaan aikaan ja kaikki ihmiset tulivat vakisinkin tutuiksi. Joka tama kaikki olikin loppujen lopuksi oikein mukavaa ja rentoa. Ja helppoa. Ja ruoat olivat oikeasti kylla aivan ihania! Sehan on aina plussaa ja kelpaa mulle. ;)
Neljan tuolla viettamani paivan aikana ehdin harrastamaan viidakkovaellusta paikallisen oppaan ja kahden mukavan naisen kanssa - sisaltaen ihanat visiitit kauniilla jarvella ja vesiputouksella, uimista paivasaikaan, uimista auringonlaskua ihaillen ja uimista pimean aikaan, melomista, pienimuotoista kiipeilya, riippukeinuttelua, keskusteluja, lukemista, laheisessa kylassa ja sen koulussakin vierailua, istumista ja ihmettelya. Niin monen ihanan, kauniin ja vaikuttavan luonnon asian ihmettelya ja ihailua - mm. kasvien, hyonteisten simppelien touhujen, gekkojen, perhosten, laulavien lintujen, lepakkojen, tahtitaivaan, pilvien, taivaan vaihtuvien varien ja hienoimman ja vaikuttavimman ikina nakemani ukkosmyrskyn. Mahtavia hommia kuulkaa kaikki naista. Ja ovat vaan. Luonto on kylla niin kaunis kaikkine puolinensa ja yksinkertaisinekin asioineen. Ja se vaan on. Ei oo kiireella menossa minnekaan, vaan on vaan ja uusiutuu. Sille riittaa juuri se. Etta on elossa. Hyva niin. Terapeuttista, niin terapeuttista. :D
Mielenkiintoisia kohtaamisia olivat mm. unkarilaisen tyton kanssa kieliemme sukulaisuuksien tarkastelu ja yhteisten piirteiden puuttumisen ihmettely, tutustuminen ranskalaiseen kirjailijaan ja ex-neurotieteiden professoriin, joka kirjoittaa juuri fiktiollista Kambodzaan sijioittuvaa kirjaa ja joka aiemmin on kirjoittanut mm. faktakirjan miesten ja naisten aivojen eroista ( ;D ) seka tutustuminen englantilaiseen kahteen nuorehkoon pariskuntaan, jotka ottavat tuon paikan johtaakseen piakkoin. Jalkimmaisten kanssa vaihdoimme ajatuksia maailman menosta ja ekologisista valinnoista. Otin siina jalostaaksemme yhden espanjalaismiehen kanssa aiemmin pohditun ajatuksen siita, kuinka lansimaalaisten jatkuvan materialistisen hyvinvoinnin tavoittelun ja sen Ei onnellisuutta tuoneen vaikutuksen (tastahan toki saa kaikki olla vapaasti mita mielta vain, mutta lienee edes jotkut samaakin mielta..) pohjalta olisi jotenkin saatava uskottavasti kerrottua kehittyville kansakunnille, ettei heidan kannata ajaa yhta lujaa "pain seinaa". Etta siella jossain keskella ehka on kultainen keskitie - ja heidankin kannaltaan parempi vaihtoehto kuin matkia meita (jota meilla ei toki ole mitaan oikeutta heilta vain kieltamalla kieltaa, kun itse olemme niin tehneet). Miettiessamme keinoja taman tiedon valittamiseen, sanoi yksi mies, etta hanen mielestaan ainut toimiva keino on ruohonjuuritason asiat. Etta hallitukset eivat yksinaan kestavia ratkaisuja saa aikaan. Ja etta kun ruohonjuuritason asioita on tarpeeksi, tulee vastaan "Tipping Point", jonka jalkeen vaaka kaantyy ja kallistuu tallaisten keskitien ja kestavimpien ratkaisujen suuntaan "suuremmassakin kuvassa". Niin. Kuulostaa hyvalta. Makin ehka haluan olla ruohojen juurilla. Vaan miten? :)
Viimeisena mainittavana kohtaamisena pakko listata viela mun bungalowin vessassa asioillaan kaynyt tokee-gekko. En koskaan nahnyt sita sisalla ja itse teossa, mutta epailin koko nelja paivaa, etta syyllinen saannollisesti ilmaantuviin kikkareisiin varmaankin on bungalowin ulkoseinalla valilla syyttoman nakoisena hengaillut tokee. Kunnes. Se jai kiinni. Viimeisena iltana terassilla pimeassa tunnelmaa ja tahtitaivasta ihaillessani kuulin rapinaa takaani ja tahtasin kadessa olleen kameran katon rajaan. Ja kukas sielta loytyi. Tulossa ulos kylpyhuoneesta. Riittavat todisteet. :D Kuva alla.
Niin juu, ja yhtena paivana alkoi satamaan vetta ja sita tulikin sitten runsaasti. Kastuin kylasta palatessamme lapimaraksi ja paatin samaan "konkurssiin" pesta paalla olleet ja muutaman muunkin vaatekappaleen. Ripustin ensimmaista kertaa koko matkan aikana matkassa olleen narun huoneen lapi pyykkinaruksi. Epailys oli kylla koko ajan, etta liekohan vaatteet sadesaassa mihinkaan kuivuvat, mutta passaahan tuotakin yrittaa ja voihan se saa siita muuttua... Ei muuttunut. Ja eivat toden totta kuivuneet. Markana muovipussiin ja matkaan vaan sitten. Nyt uskon tuotakin sitten. Taas opin. Kerrasta ehka. :) Niin, ja olen oppinut tietamaan englanninkielisen sanan Leech merkitys. En tieda onko se suomeksi iilimato vai jotain muuta. Mutta niljakkeita verta imevia ja nopeasti kulkevia matoja, jotka jossain paikoissa asuvat vedessa (Pohjois-Laosissa Mekong-joessa ainakin) ja jossain maalla (taalla viidakkovaelluksella niita oli niiin paljon). Onneksi eivat ole mua syoneet ja verta imeneet viela kertaakaan. Mutta hatistella sain niita lenkkareiltani koko ajan kavellessa, kunnes kyllastin kenkani ennen matkaa netista tilaamallani moskiittomyrkylla. Tujua tavaraa ja toimii. Myos moskiitot valttelee. Hyva niinkin. ;)
Seuraavaksi rantaresorttituristihe''''tti-Sihanoukvillen sateisiin kuulumisiin. Kuulemisiin! :)
No comments:
Post a Comment