Paljon opettanut Phnom Penh (23.4.2012)

Kiitos ja kumarrus Phnom Penhillekin. Vaikka kovin erilainen kokemus olikin kuin Laos kaikkineen, niin paljon antanut ja opettanut kuitenkin. Muuttanutkin. Tasta tulee taas pikapaivitys, koska kello on jo varsin paljon ja vaikka hostellin ala-aulan koneella olenkin, niin ehka ei ole syyta kovin montaa tuntia taalla enaa notkua. Ja aamulla suuntaan muualle - netin ulottumattomiin - talla hetkella viela maarittelemattomaksi ajaksi. Vaihdan kaupunkimaisemat totaaliseen luonnonrauhaan ja rentouttavaan (uskon ja toivon) lomakohteeseen kohti etelarannikkoa ja oikeastaan Thaimaatakin, lahelle Koh Kongia. Siella on muutama bungalow viidakon ja kauniin jokimaiseman keskella ja oikein All inclusive -turistimeininki (vain ruoista tosin - edes hiukan erottaakseen sen kunnon turistiresorteista ;) ). Jesh hei! Ja ruoat ainakin ennakkokuvitelmien ja vieraskirjamerkintojen mukaan pitaisi olla taivaallisia. :D

Toisaalta, kaikki ei aina ole milta aluksi nayttaa, vaikuttaa ja tuntuu. Ja ihmiset eivat selvasti ole aina ihan rehellisia. Jopa valehtelevat. Ja huijaavat. Raksi artiklan kaksi kohtaan Ihmiset huijaavat. ;D Se on nyt nahty ja koetty. Ainakin jotkut. Ei kaikki. Tokikin ja tokikaan. Mutta niin, olen oppinut paljon taalla kuten kerrottua. Muun muassa seuraavaa:

- Kadulla tavaraa myyvilta tai kerjaavilta lapsilta ei kannata mitaan ostaa tai rahaa antaa - heidan itsensa kannalta

- Lapsi voi kuukaudessa saada talla keinoin rahaa yli kolminkertaisesti normaaliin aikuisen kuukausipalkkaan verrattuna ja siksi houkutus jatkaa monin tavoin vaarallista katuelamaa on varsin suuri koulutuksen ja kunnon tyon sijaan

- Organisaatio ChildSafe tekee hyvaa tyota taalla ja monessa muussakin maassa lasten (erityisesti kadulla asuvien ja/tai tyoskentelevien) aseman ja tulevaisuuden parantamiseksi (kavin oikein keskustelemassa ja kuulemassa heidan toimistollaan asiasta)

 - Jos mietit juuri kuumeisesti ylimaaraiselle rahasummallesi sopivaa lahjoituskohdetta, tsekkaa tama: http://www.childsafe-international.org/CAMBODIA/CSCambodia.asp

- ChildSafe Internationalilla ei ole Suomessa viela tukitoimistoa. Ehkapa Tampere olisi juuri passeli paikka sellaiselle..? ;)-

-  Orpokotiturismi on osittain valitettavaa bisnesta, voi olla varsin haitallistakin lapsille ja jopa joskus pitaa lapsien oloja huonompana turistien rahahanojen avaamiseksi

- Kambodzan hallitus on viime kuukausina puuttunut vihdoin kovalla kadelle orpokotiturismia  harjoittavien orpokotien /  "orpokotien" toimintaan. Ehkapa juuri tasta syysta en saanut mitaan yhteytta sen yhden orpokodin yhteyshenkiloon, joka minut ennen matkaani kovin auliisti toivotti tervetulleeksi lyhytaikaiseenkin vapaaehtoistyohon heille. Myos heidan nettisivut ovat kadonneet taivaan tuuliin.

- Pidempiaikaista (vahintaan 3 / 6 kk) vapaaehtoistyota otetaan vastaan mielellaan. Mieluiten tosin paikalliset, jatkuvat tyontekijat tyoskentelevat suoraan lasten kanssa ja vapaaehtoiset tekevat heita tukevia toita.

- Tuktuk-kuskit ovat hyvin puheliaita ja huutelevat turistien peraan koko ajan kyytia tarjoten

- Tuktuk- ja mopokuskeja on taalla hyvin paljon

- Punaisten Khmerien aika oli aivan kamalaa Kambodzan koko vaestolle

- Ihminen voi olla niin julma, etta teurastaa omaa kansaansa saalimatta

- Ihminen on niin hauras, etta voi teurastaa (saalien tai saalimatta) omaa kansaansa oman hengen ollessa uhattuna

- Kaikissa paikoissa tassa saassa (ehka kai jokin +35C paivisin koko ajan) yolla hostellihuoneessa ei riita pelkka tuuletin. Ensimmainen yo taalla oli niiiiin kuuma. 

- Torakoita on montaa eri kokoa. Ensimmaisena yona taalla sain vasta toiset havainnot torakoista. Ei onneksi vielakaan sangylla - vaikkei taalla moskiittoverkkoja olekaan tarjolla.

- Hostellihuoneen kylpyhuone homehtuu, jos sen vesieristys on tasoa muovimatto seinilla (ei ihan kaikkialla kuitenkaan) ja jos sinne vuotaa jatkuvasti vetta pideesuihkusta seka ilmastoinnin lauhdeletkusta. Toisena ja kolmantena yona vaihdoin kuumuuden ja torakat tahan. :D

- Hinta kompensoi laadun kanssa ainakin joskus. Neljantena ja viidentena yona vaihdoin hostellia ja maksoin enemman kuin edellisina oina.

- Suomalaiset ovat rehellista kansaa. Yksi suomalainen jantteri loysi tanne tullessamme bussista lompakon, joka oli kolmannen suomalaisen. Mina aloin selvittelemaan ko. kaverin yhteystietoja ja yrittamaan hanta kiinni. Lopulta pankin kautta han sai minun tiedot ja varjelen nyt hanen lompakkoaan (lahes) kuin omaani ja saan sen palautettua hanelle myohemmin taalla jossain. Tama lompakon loytanyt kaveri (joka on ehka vahan tassa aiemmin mainitussa sarjassa 'ehka vahan liikaa juopottelevat ja kaikennakoista polttelevat turistit') itsekseen siina virkkoi, etta "v***u ma olisin voinut ottaa naa rahat itselleni, mutta suomalainen on rehellinen, niin en ottanut." ;)

- Varsin uskottavilta ja viattomilta vaikuttavat ihmiset voivat valehdella

- Korttipelihuijauksia yritetaan (tosin jai epaselvaksi mika on niiden lopullinen tavoite)

- 20 vuotta kasinolla tyoskennellyt ihminen todella pystyy tietamaan minka numeroinen kortti on pakassa missakin (tai sitten sekin oli hyvaa huijausta)

- Mikali edellinen ei ollut huijausta, pystyy ventissa tekemaan suuria summia kasinolla niin, etta taitava jakaja nayttaa pelaajalle kasimerkeilla mita pelaajan kannattaa tehda milloinkin. Ja jotkut jakajat myos tallaisia huijauksia tekevat.

- Suhtautumiseni huijatuksi tulemiseen osaa olla varsin tyyni ja rationaalinen. Ei syyta paniikkiin, koska tilanne ei millaan tavalla pelottavalta tai uhkaavalta kuitenkaan tuntunut. Mietin myos, etta kuinka suurta teatteria tama onkaan ja nyt estradille tuli kylla todella huono nayttelija. Etta kiitos kokemuksesta ja hei ja hyvaa illan jatkoa.

- Hostellin tyontekijat saavat ottaa olutta tyoskennellessaan (ainakin illalla) - kunhan joku vieras ottaa heidan seuranaan

- Koulu on taalla lapsille periaatteessa lain mukaan ilmaista, mutta koska opettajilla on niin pienet palkat (60-80 dollaria kuussa), maksavat lapset tai vanhemmat n. 10 dollaria kuussa heille

- Ainakaan kaikkien suhtautuminen tyohon ei taalla ole yhta tyynta ja iloista kuin Laosin kokemuksissa. Kuulemma toita tehdaan, koska rahaa on pakko saada ja silla hyva. ;D

- Kaikki tietokoneet eivat tunnista kameraani ja siksi jaa taltakin eraa viela Kambodzan kuvat lataamatta ja tamakin blogipostaus ilman kuvia. Tastakin selvinemme. 

Hyvaa viikon jatkoa ja palataan asiaan joskus luontoresorttien jalkeen! :)

Ja Pelicansin pojat - nyt painetahan rinnalle ja ohi vaan!!!! :)

 

 

- 

Lyhyesti virsi kauheudesta (21.4.2012)

Olihan paiva. Varsin paljon tunteita ja ajatuksia herattava. Raskas. Ja aika kauhistuttavakin. Mutta niin, toisaalta. Sellaista valilla. Vakisin. Kavin tutustumassa ensin Punaisten khmerien jarkyttavan kansanmurhan aikaiseen teloitusalueeseen, sitten "'kevennyksena" yhdella kaukaisemmalla vanhalla temppelialueella ja lopuksi kiertamassa lapi samaisen kansanmurhan aikaisen, kidutuksia pursunneen vankilan, joka oli aikoinaan ennen vuotta 1975 ollut viela suuri paikallinen koulu. Loppujen lopuksi tuossa asken tutustuin yhden matkakaverin suosituksesta ChildSafe-nettisivustoon, jonka mukaan olen toiminut taysin vaarin monessa suhteessa mita koyhien lasten hyvinvointiin ja turvallisuuteen tulee. Ja tahan liittyen, se lyhytaikainen tyoskentely orpokodissakin on taman kaverin, sivuston ja nyt itsenikin puolesta totaalisen kyseenalaistettu. Kuulemma sellainen lyhytaikainen tyoskentely ja orpokodeissa vierailu voi aiheuttaa paljon enemman haittaa kuin hyotya lapsille. Etta kuulemma ennemmin kannattaisi tukea paikallisia organisaatioita ja tyontekijoita tai sitten menna selvasti pidemmaksi aikaa tyoskentelemaan jonnekin. Ja kadulta myyvilta lapsilta ei pitaisi ostaa mitaan, silla se vaan edistaa heidan kadulla pysymista. Kuin myos kerjaaville lapsille ei mitaan pitaisi antaa. Niin.

Siella temppelialueella oli aivan aarimmaisen raskasta, kun heti kun tuktuk kaarsi pihaan, juoksi taas kasa lapsia kiljuen myymaan kukkia ja suitsukkeita. Ja muuten pyytamaan. Kun ei ole rahaa. Ja kouluun tarvitaan. Voi ahdistus. Annoin ensin dollarin jaettavaksi kaikille ja ajattelin etta saan olla rauhassa. En saanut. Ennen temppeliin menoa ostin yhdet kukat ja suitsukkeet ja ajattelin samaa. Mennessani laittamaan kukkia, tuli siihen auttamaan yksi aikuinen mies, jonka puheista en mitaan ymmartanyt, mutta selvasti lahjoitusboksiin oli suotavaa laittaa jotain. Laitoin ihan vahan ja kovasti han oli kiitollinen. Ja seuraavaksi seurassa olikin kaksi vanhusta, joille en enaa vaan voinut mitaan antaa. Kadesta kiinni ja surkea ilme. Voi pahaa oloa. Ja seuraavaksi nakyy yksi nappisilmainen pikkulapsi taas. Vaistan ja menen sisaan yhdesta ovesta, jossa on jotenkin tosi maaginen vanha nainen ja alttari. Han kovasti siunailee ja jotenkin kaikkea surkeutta ja sairautta tuo esiin, vaikken puheesta mitaan ymmarrakaan. Ja alttarille taas suitsukkeet ja dollari esiin. Ja kiitokset ja siunaukset. Ulos ja itketys. Eipa tullut sellaista siella teloituspaikallakaan jostain syysta, mutta tuolla tuli. Ja viela lopuksi kaksi lasta seurasi ja mun oli vaan pakko paasta sielta pois. Jai kivet ja temppelin seinat aika sivuosaan. On se vaan niin raskasta jotenkin kohdata itsessaan se tilanne, kun haluaisi oikeastaan antaa kaikille, mutta koskaan ei pysty, koska heitahan on loputtomasti ja aina lisaa tulee. Ja niin, jos (ja kun?) se antaminen ei ole muuta kuin huonoa pidemman paalle, niin sekin viela. Noh, ehka on helpompaa olla nyt antamatta. Kylmana vaan. Voi video. Ja lapset tuijottaa suurilla silmillaan. Ja niin kovin varmasti koyhia ovat. Mutta. Ei nain. Ei. Mistaan syysta. Omasta tai heidan. Eilen se yksi auttavainen vanhempi tytto sanoi, etta turistit ovat ainoita, jotka voivat heita auttaa, kun paikalliset rikkaat eivat sita tee. Ja etta nyt on niin vahan turisteja taalla, etta ajat on huonot. Niin... Siksipa kai kaikki aina mun "kimppuun" niin vauhdilla hyokkaakin. Mutta juu, valehtelua ja teatteria tietenkin suuri osa kaikista puheista. Ja siis apua pitaisi muuta kautta antaa.

Mutta silti. Erot on valtavia kylla. Ja onpahan taalla tullut nyt ylivoimaisesti eniten mita koskaan sellainen fiilis, etta oma arvo taalla paikallisille on vain ja ainoastaan rahojen kautta. Tuktuk-kuskikin (joka oli kylla oikein mukava) yritti parhaansa mukaan koko ajan lisaa rahaa saada. Ja en tieda onko sita mitaan muuta arvoa koskaan muuallakaan matkaillessa ollutkaan. Toivottavasti edes joskus ja pienesti jossain. Edes englannin puhumisen kaverina, jossain keskusteluissa ja jopa yhteisissa nauruissa ja tanssimuuveissa. Edes jossain muussakin. Ehka. Toivottavasti. Vaikka suurin hyotyhan hommasta on vaan ja ainoastaan minulle. Niinhan se vaan on. Ja siina rahassa. Kai.

Ja niin, ne teloitus- ja kidutusmestat olivat toki varsin kamalia. Kuumuus ei estanyt kylmien vareiden ja kylman hien syntymista. Ei. Nahtyna muun muassa lukuisia ja lukuisia uhrien paakalloja, kuvia kidutuksista, pikkuruiset vankikammiot ja oikeastaan kaikista kamalampina aina vaan jatkuvat rivit jokaisesta vankilaan tuodusta ihmisesta otetusta, vakavasta ja pelonsekaisesta naamakuvasta. Sellainen lomapaiva.

Huomenna ehka menen tutustumaan paikallisiin lastensuojeluorganisaatioihin ja paatan menenko sinne orpokotiin sitten kuitenkaan. Jos ei kerran missaan nimessa suositeltavaa ole. Toisaalta niin, kyllahan siitakin on jo osittain sellaista revittelevaa turismia alettu tekemaan. Turistit kuvaamassa "niin herttaisia" paikallislapsia monessakin paikassa. Ei hitto. Ehka tosiaan liitynkin niiden vanhojen kavereiden seuraan taas kevyemmille keitaille pois tallaisista suurista kysymyksista. Ovat kuulemma oikein kauniilla etelarannikon hiekkarannikoilla...  Talla eraa paatan naihin tunnelmiin. Ei kuviin. En taida niita laittaa tasta paivasta. Tai katsotaan. Mutta niin, pitipa silti viela sanomani, etta elaman hienous ja arvo itsessaan ei silti naiden takia mitatoidy. Se, etta kauheudet ja epareiluus tuntuu kamalalta, tarkoittanee osittain sita, etta ihmisoikeudellisen ja vapaan elaman (jollainen meilla on) arvo ja tarkeys on suuri ja siksi jokaisena paivana nautittavan arvoinen...?...?

Pee Mai Lao! Ja sitten Kambodzaan (20.4.2012)

Laosille kiitos ja kumarrus. Oli mainio ja vallan hurmaava maa, jonne kylla tahdon viela joskus uudestaankin paasta. Thank you for Laos. It was such a great and lovely country and I certainly want to get there some other time. :)  Yesterday I took a long bus trip once again and came to a rather different place, Phnom Penh, i.e. capital of Cambodia.

Bussimatkailun viehkeydet jatkuivat eilen - talla kertaa paivabussilla - ja nykyinen sijaintini on Kambodzan paakaupunki Phnom Penh. Aikamoisen erilainen paikka tama kuin edellinen rauhaisa Laosin saari, mutta oikein mielenkiintoinen ja omalla tavallaan hyvin mukava. Ihmiset ovat varsin hymyilevia ja ystavallisia taallakin (ainakin tahan asti tavatut, toki lahinna palvelutehtavissa olleet).

Tosin nyt paivan kavelyn ja kiertelyn jalkeen olen varsin puhki. En ehka talla kertaa kavelysta tai edes kuumuudesta johtuen, vaan lukuisista ja lukuisista tilanteista, joissa on taytynyt sanoa Ei kiitos tuktuk-kuskeille, mopokuskeille, opastajille, myyjille yms. Vipinaa riittaa. Ja paivan saldo ostosten suhteen on seuraava (ruoat ja useat ah-niin-ihanat hedelmapirtelot poisluettuna): Kambodzan ja Phnom Penhin kartta seka kirja Kambodzan historiasta nuorelta pojalta (joka sen jalkeen pamahti seuraani vaikka kuinka moneen otteeseen), kaksi rannekorua, kasa postikortteja nuorelta tytolta, yksi huivi pikkutytolta tilanteessa, jossa huiveja myyvia lapsia oli ymparillani jo vajaa 10, tilannetta seuranneen konfliktin ja suuttumusten jalkeen (koska en ostanut huivia silta, joka ensin sellaista tarjosi – vaikka ne olivatkin erikokoisia huiveja kuin se, jonka ostin) pikkupojan seurattua minua haukkana vaikka kuinka pitkaan ja postikortit myyneen nuoren tytonkin taas lyottaydyttya seuraan ja kaytyamme ihan hyvia keskusteluja…kaksi pienempaa huivia lisaa. Silla lailla. Nyt on huiveja ja kirjoja, joten olen varsin vakuuttunut, etta seuraavina paivina pystyn vakuuttavammin kieltaytymaan, koska en vaan niita enaa yhtaan tarvitse. Ja silla hyva. Ja sainpahan hyvaa opastusta talta nuorelta tytolta mista loytyy marketti, josta sain edukkaasti myos hammastahnaa ja shampoota ja sen sellaista. Matkalla kerrassaan tarpeellista. Eli shoppailtu on. Muuten rahan meno matkassa on varsin pienta ollut ja uskon olevani viela alle kaikkien kuviteltujen budjettienkin. Hyva kai niin. :)

Huomenna sovin menevani yhden tuktuk-kuskin matkassa Khmer Rougen ajan hirmutekojen muistoja ja jalkia katsomaan yhteen museoon seka paikkaan nimelta Killing Fields. Voin niin kuvitella kuinka ahdistavaa se voikaan olla. Enpa tiennyt tuosta historiasta aiemmin juuri mitaan, mutta nyt juuri yhta kirjaa lukiessani on asia alkanut valottua. Voi veljet. :( No, hyvahan se on historiaa vahan tuntea ja kai kokeakin. Tai sitten jarkyttya ikiajoiksi. Katsotaan..

Mutta, tarkoitus ei ollut alkaa ahdistua huomisen koettelemuksista etukateen vaan kerrata Laosin matkan ilahduttavat loppupaivat. Niin paatoksella kuin seka turistien etta paikallisten alkoholin nauttimistapoja viime jutussani ehdin kommentoida ja arvostella, niin mitas sitten tapahtuikaan! Sattumat, elaman virran hienosyiset vireet ja tunteella hetkessa tehdyt ratkaisut seurasivat toisiaan. Koska en onnistunut tyhjentamaan selaimen valimuistia edellisen blogipaivityksen ja netin kayton jalkeen, ystavallinen nettipaikan tyoskentelijamies sanoi, etta han ei tieda tietokoneista mitaan, mutta tule aamulla, kun hanen vaimonsa on paikalla, yrittamaan uudestaan. Selva peli. Aamupalan jalkeen paikalle ja hanen oikein mukava vaimonsa paikalla ja homma toimii. Samalla paatin kysella hanelta bussilipuista Kambodzaan, kun niitakin myivat. Sanoin, etta varmaan tarvitsee lahtea jo seuraavana aamuna, koska muuten ei rahat ehka riita, kun saarella ei ollut pankkiautomaattia.  Johon han taasen sanoi, etta kylla saarella voi varsin kalliilla valityspalkkiolla saada kateista tai sitten jos haluan, niin voin tulla heidan kanssaan laivamatkan paahan mantereelle, jossa on automaatti ja jossa on myos juhlat ja tanssia yms. uuden vuoden juhlinnan paatospaivan kunniaksi. Jaaaaaa.. Siis etta keta siella on – onko siella paljonkin vakea? Juu, heidan ystavia on siella ja on siella aika paljon muitakin. Noh, mietin hetken, tunnustelin tilannetta ja ihmisista valittyvaa fiilista ja paadyin sanomaan kylla. Ei kai siina. Selkareppu vaihtoon ja kasiveska matkaan.  Ja avoimin mielin. :D

Tosin ehdin jo harkitsemaan moneen kertaan, koska lahto lykkaantyi, kun koko ajan odoteltiin lisaa vakea paikalle. Ja siina istuin paikallisten naisten kanssa yhdessa ravintolapoydassa ymmartamatta mitaan heidan keskusteluistaan (kun tama mukava nettipaikan ja ko. ravintolankin omistava nainen laittoi kauppaansa kiinni) ja mietin etta tulenkohan ehka olemaan huikean ulkopuolinen matkassa. No mita, mita – voihan se muuttua.. Rentoa tyoskentelymentaliteettia ja hetkessa elamisen voimaa kuvaa hyvin se kuinka ko. ravintolassa ruokaileville turisteille ilmoitettiin, etta ravintola sulkeutuu hetken paasta, etta jos haluatte viela jotain, niin viela ehtii. Ja sisaan yrittaneille ystavallisesti kerrottiin, etta ravintola on nyt kiinni juhliin menon vuoksi, mutta illalla taas joskus kuuden jalkeen saa tulla paikalle (huomautuksena, illalla ravintola ei todellakaan enaa ollut auki.. ;D ). No, en kuitenkaan kieltaytynyt vaan ajattelin, etta tulee mita tulee, niin matkaan nyt menen. Ja siina sitten seilattiin parikymmenta ihmista – myos nuoria ja lapsia mukana – pitkuliaisella, vahan kiikkerallakin veneella samaan satamaan, josta alunperin bussimatkan jalkeen olin jalkautunut turisteja kuhisevaan, saarellemme johtavaan veneeseen. Ja hyvanen aika – olipas siella vakea! Ja menoa. Ja juhlat! :) Ja pelkastaan kylla paikallisia. En nahnyt yhtaan valkokarvaista itseni lisaksi, joten aika etuoikeutetuksi itseni kutsun vuoksi tunsin. Ja Beerlao kuulkaa virtasi. Alussa pankkiautomaatilla kaydessamme kyselin mukavalta kutsujaltani (Lee) juhlan luonteesta ja etta aikooko han ottaa olutta enemman vai vahemman. Sanoi, etta varmaankin enemman, jotta tanssi onnistuu paremmin ja letkeammin. Etta niin. Miksi tuli jotenkin ihan perikotoinen ja –suomalainen olo? ;D Kylla sita ihmiset on yllattavan samanlaisia monessa suhteessa.. ;)

Juhlapaikalla oli lukuisia muovipoytia ja –tuoleja ja bandi esiintyi kovaan aaneen lavalla. Tanssia suoritettiin seka poytien ymparilla etta lavan eteen ahtautuneena. Ja lapset olivat tosiaan mukana juhlassa alusta loppuun asti. Tuntuivat varsin hyvin parjaavan ja viihtyvan, vaikka valilla vahan hirvitti, kun varsin pienia oli lavan edessakin ihmismassan seassa. Heista kuitenkin siina selvasti myos yhteisollisesti pidettiin huolta, vaikka aikuiset olutta ottivatkin. Ja varsin nuoretkin kylla tuntuivat olutta juovan. Kysyin Leelta mika on Laosin ikaraja alkoholin ostoon ja juomiseen. Ei kuulemma ole. Mitaan. Etta voivat pikkulapsetkin kayda ostamassa aikuisille olutta kaupasta. No just, just.. No, pienimmat eivat toki alkoholia juoneet. Ja nuoret, jotka joivat, kayttaytyivat varsin hillitysti. Niin kuin ylipaataan kaikki ilmensivat (hammastyttavan nopeasti saavutettua) humalaansa vain tanssin ja ilon kautta – rahina- tai huuteluviinaa ei selvastikaan ollut tarjolla. Itse en voi sanoa (lampimasta) oluesta juuri humalaan tulleeni, mutta sopivasti toki niin, etta menossa ja tanssissa olin mukana kylla. :D Vahan rivitanssijalkamuuveja opettamassa. ;D Ja hikea kuulkaa puski. Ja olin niin yltiopitka kaikkiin nahden, etta nain tanssilattialla ihan jokaisen yli. :) Paikalliset kavivat valilla aina joessa uimassa – vaatteet paalla. Ja sitten vaan takaisin juhlaan. Kuulemma on heidan mielestaan liian kuuma.. Lounaana nautin Leen ja hanen miehensa kanssa yltiotulista papaijasalaattia ja keitettyja ankan munia. Munat olivat jotenkin erikoisia ja kysyin Leelta, etta miksi tassa on jotain karvoja. “Siina on pieni ankka.” Aaaa, no niin tietysti juu.. Hmm, syonkin ehka vain salaattia. Ei kun se on niin tulista. Syonkin vain riisia. :D Ja vaaleita lihapullia. Ja poytanaapurien tarjoamaa olutta.

Viimeisten riemunkiljahdusten, tanssien, yhteislaulujen ja Pee Mai Lao –toivotusten jalkeen edessa oli viela uintia, yhteisollinen samalta lautaselta ruokailu ja kotimatka. Samalla veneella. Ja kuskin ollessa eniten humalassa. No mutta, ei kai siina, pakkailin kameran ja rahapussin muovipusseihin ja puhalsin ilmaa peraan ajatuksissa, etta kelluvat sitten, jos kaadutaan. Ja ei kaaduttu. Todellakaan. Kuskihan osasi reitin kuin omat taskunsa. Ja muutenkin, luulen, etta humala myos haihtui heissa melkein yhta nopeasti kuin oli tullutkin. Ja oli oikein rattoisa ja tunnelmallinen paluumatka. Ja hieno kokemus kylla kaikkinensa! :)

Seuraavana paivana nautin taas pyorailyn ja luonnon kauneudesta ja loysin aivan ihanan uuden paikan vesiputouksilta, jossa olin vedessa uimassa ja mahtavassa selka- ja niskahieronnassa. Yksinani taas tuntikausia varmaan. Olihan kaunista. :) Mietiskelin siina hymy naamalla kaikkia teista. Joka ikista. Ja montaa muutakin. En surulla ikavoiden, vaan ilolla ajatellen. Ja nauttien ajatuksesta, etta elama on kylla hienoa. Ja, etta toivottavasti se on sita kaikille. Etta jotta toivottavasti mahdollisimman moni sen hienouden omassa elamassaan tajuaa. :)

Retkeltani bungalowille palattuani loysin sielta ilokseni naapurin, johon tutustuin hanen ollessa edellisessa Sleeping bussissa kapean sangyn jakava matkustajatoverini. En meinaan vajaaseen pariin paivaan ollut nahnyt hanta, koska han yhtena yona toiselta saarelta (humalassa) “kotiin” kuljettuaan oli kaatunut pyoralla ja murtanut solisluunsa. Han oli aamulla hakenut apua ja paatynyt sairaalaan lahimpaan isompaan kaupunkiin ja saanut siella lopulta ihan ok-hoitoa, mutta kielimuurin takia aika kovaakin kohtelua. Mutta hyva nain. Side kadessa ja takaisin “kotona” han osasi suhtautua koettelemukseen opettavana ja uutta antavana. Ja syyttaa ei voinut eika halunnut kuin itseaan. Ja mitapa siina ketaan syyttelemaan. Oppia ika kaikki ja onneksi ei nyt sentaan viela vakavammin kaynyt (olisi meinaan voinut kayda). Siina sitten jutustelimme ja paatimme kayda pikaisesti syomassa jotain ja nettikahvilan kautta. No mutta, sinne paatyessamme tulimmekin taas kutsutuiksi edellispaivan kavereiden ja heidan sukulaisten seuraansa istumaan iltaa. Kera laulujen, soittojen ja oikein makoisen ankka-aterian. Joka alkoi veriannoksella. Jota luulin ensin koko ajan koiran vereksi, koska kyseinen bungalow-naapuri oli juuri kertonut syoneensa koiran verta ja Laosissa ja kehui kuinka suurta paikallisten herkkua se on. Ja annokset nayttivat juuri silta, mita han oli kuvaillut. Ja mun korvani ei myoskaan kauhean tehokkaasti erota sen enempaa laoslaisen kuin englantilaisenkaan aantamana sanoja duck ja dog. ;D No juu, paatin maistaa ja syoda silti. Mutta ankkaa oli. Ehka hyva kuitenkin niin. :) Kyselin Leelta kuitenkin koiran syomisesta ja kuulemma paikalliset (erityisesti kai miehet) syovat sita tyyliin kerran viikossa. Ja kissaakin jotkut syovat. Ja kuulemma elaimet ostetaan joiltain tai sitten ei. Kulkukoirat kelvannevat varsin hyvin. Aikamoista. Mutta toisaalta, kulttuurierot ovat vain kulttuurieroja ja erilaisia oppeja ja ajattelusuuntia. Mehan emme ole tuotakaan tuomitsemaan. Lehmakin kun on pyha elain toisille.

Laoslaiseen elamantapaan ja ajatteluun viela liittyen. Kysyin talta Leelta tyoskentelevatko he joka paiva. Ja han vastasi, etta kylla ja aamusta iltaan, mutta etta ei se ole ollenkaan raskasta. “Eating, sleeping, working, being with friends and families. Not hard.” Se on kylla jotenkin niin erilaista. Useat ihmisethan asuvat liikehuoneistonsa yhteydessa. Tai paremminkin, liike tai ravintola on oikeastaan heidan kotonaan. Ei ollut yksi tai kaksi paikkaa ja kertaa vain, kun ravintolassa nukutettiin ja hoidettiin pikkulapsia. Ja katsottiin televisiota. Syotiin. Oltiin ystavien ja perheen kanssa. Ja esim. isovanhemmat tuntuivat usein olevan osa tuota perhetta. Niin, erilaista. Hyva tai huono. Ja tottuisiko sellaiseen itse kuitenkaan. Mutta jotenkin, tuntuvat kylla oikeasti hetkesta ja jokaisesta uudesta paivasta nauttivan enemman - tassa ja nyt. Ja viela kuulemma: “Yes, if too much stress, then no happy.” Niinpa niin. :) Kiitos Laos.

Linja-autossa on tunnelmaa ja etelassakin kaunista (16.4.2012)

Matkan kalleimmasta internetkahvilasta tervehdys! :) Paivat ja maisemat ovat kuitenkin vaihtuneet niin vauhdilla, etta on oikein hyva aika taas paivittaa Laosin kuulumisia. Viime viikolla laitoin junan raiteille ja heilahtelin vihdoin etelammaksi Laosissa. Kahden yon Luang Prabangin "kodissani" viettamisen jalkeen lahdin uuden vuoden juhlintojen kiihtyessa yha hurjemmiksi (viimeisena paivana kastuin vesisuihkuttelussa oikein kunnolla, kun uskaltauduin Mekongin toisen puolen kyliin) VIP Sitting bus :lla kohti Vientianea. VIP tassa tapauksessa merkitsi lahinna sita, etta kaikille oli istumapaikat bussissa. Ja ilmastointi oli toki myos. Muuten bussin mallista ja varustelusta tuli mieleen 90-luvun lopun jaakiekkopelimatkoilla kaytetyt ei-niin-aina-toimivat vanhahkot reissuruotilaiset. Mutta hyvanen aika – eihan se varustelusta kiinni ole – hyvin meni tamakin matka, vaikka lopulta 12,5 tuntia mainostetun 9 tunnin sijaan kestikin. :D Tie oli pirun mutkikas ja pilkkopimealla bussi valilla melkein pysahteli mutkissa. Mutta perille paastiin ja ihmeen mukavasti meni. Vierustoverini oli paikallinen erittain mukava insinoorisherra, joka osasi englantia varsin vahan, mutta kovasti hymylla ja ilolla kommunikoimme kuitenkin. Ja opinpahan muutaman sanan lisaa laon kieltakin. Kovasti han oli kiinnostunut Suomestakin. Kysyi myos insinoorikuntamme palkkatasoa ja kaunistelin summaa vahan alaspain ja jatin sanomatta, etta kyseessa oli eurot dollareiden sijaan. Ero oli toden totta varsin valtaisa silti, silla hanen kuukausipalkkansa on kuulemma 100 dollaria.. Bussissa ei ollut vessaa, mutta tassa tapauksessa pusikossakayntitaukoja (onneksi sitakin taitoa on tarpeeksi jo elamansa varrella ehtinyt reenata.. ;) ) oli riittavasti. Tutuistuinpa yhteen suomalaiseen (vasta toinen tuttu suomalainen matkalla) tyttoonkin siina vieretysten asioita toimittaessa – kirkkaan, upean tahtitaivaan alla ja bussin valojen kutsuvasti vieressa hohkaessa. :D Kahdelta yolla pysahtymispaikassa tarjottu nuudelikeitto oli varsin mielenkiintoinen elamys. Tulinpahan silloin myos miettineeksi, etta ihan aina en kylla sosiaalisimmillani ole – keittoa poydan aaressa litkiessa ja tikusta asiaa suomalaispariskunnan kanssa kaivaessa oli juuri tallainen hetki.

 

Vientianessa uuden vuoden juhlinnat olivat vasta alkamaisillaan. Mutta toisena paivanani siella ne olivatkin jo varsin vauhdikkaat. Paikalliset – ja jotkut turistitkin – olivat vesisodan vuoksi lapimarkia ja nautiskelivat ja tanssivat kadulla. Musiikki raikasi ja iloinen oli meininki. Ilokseni Luang Prabangissa lopussa tapaamani columbialainen tytto tuli Vientianeen ja kiertelimmekin hanen kanssaan kaupunkia. Tulinhan sivistyneeksi buddhalaisuudestakin ja tottahan toki onnistuin kastelemaan buddhapatsaita vaaralla (likaisella = vasemmalla) kadella, kun hanen rohkaisemana siihen touhuun lahdin. Sanoin kylla varoituksen sanana, etta en tieda traditioita enka miten pitaa toimia.. Nooh, ei kuulemme taalla niin vakavaa, mutta Intiassa sitakin enemman. Taytynee muistaa. Mutta virheethan on oppimista varten, joten miksipas ei. ;) Han muutenkin antoi kovasti hyvia vinkkeja Intiaa varten. Ja niin juu, hanet alunperin tavattuani sain vahvistuksen omille mietteilleni Intiaan siirtymisen ajankohdasta ja paikasta ja lentolippu onkin nyt tilattu! Tiistaina 8.5. lennan Bangkokista Delhiin. Ja Bangkokissa vietan sita ennen yhden yon. Ja siella naen myos taas japanilaisystavaani! :) Vanhempaa heista. Japani on ollut ystavyyssuhteissa erityisen laheinen maa, kun eilen vietin erittain mukavasti aikaa aiemmin kavereiksi tulleiden brasialais- ja japanilaispoikien kanssa. Taalla Etela-Laosin Si Phan Donissa, jonne matkasin heti vajaan kahden paivan Vientianessa viettamisen jalkeen. Vientiane oli ihan kiva kaupunki, mutta se oli juuri sita – kaupunki. Viihdyn kylla paljon paremmin syrjaisemmilla paikoilla ja luonnon ja maaseudun rauhassa. Taalla piisaakin taas maisemissa, rentoudessa ja rauhassa. Aaaaaah. Sielu lepaa :D

 

Ja elaimissa muuten piisaa! On meinaan kanojen taivas tama paikka ja ehka moni muukin pitaja tassa maassa! (Siella pohjoisessakin ajattelin ihan samaa, joten varmastikin). Termi ‘vapaiden kanojen munat’ on ehka vahan eri tasolla kuin Suomen maassa. Todellakin ovat vapaita ja kayskentelevat pesueineen ihan missa tykkaavat. Kuten myos kukot. Ja puhvelit. Tai siis lehmat – musta ne kaikki on lehmia, mutta kuulemma ovat ‘buffalos’, joten olkoot sitten vaikka puhveleita? Ja albiinopuhvelit, jotka nayttavat sioilta. Ja niin, siat myos. Koirat ja kissat toki. Bungalowissani (en osaa suomeksi..?) on lemmikkina maailman laiskin ja loysin pikkukissa. Tulee aina sisaankin, kun vaan ovi raottuu. Oikein herttainen. Ei paljon muuta jaksa kuin nukkua tosin. Ja majapaikkojeni huoneissa on tahan asti nahty seuraavat muutkin elaimet : otokka, hamahakki, etana, hyttynen, koppakuoriainen, pikkulisko, torakka. Torakan kohtaamista pelkasin alunperin pahemmaksi kuin se olikaan. Osasin suhtautua siihen varsin coolisti. :D Se oli nimittain niin lahella ulko-ovea, etta pienella opastuksella sain sen hienosti siirtymaan oven alla olevasta (suuresta) aukosta takaisin ulos. Saas nahda milta tuntuu, jos (ja kun?) sellainen viela loytyy nukkuessa sangylta…… ;D Mutta, mutta – moskiittoverkot suojaa! :)

Taalla on kaksi pikkusaarta, joiden luonteet ovat varsin erilaiset. Tama, jossa olen majoittuneena on varsin rauhallinen ja kaikki luontokohteet on taalla. Saarta onkin ollut ihana pyorailla rennosti ympariinsa. Toinen saari onkin sitten vahan muuta. Toki kaunista ja maisemaa ja Mekongin vartta on siellakin, mutta ominaispiirteena ovat myoskin lukuisat baarit, majatalot, (varsin usein humalaiset) turistit ja myoskin tarjonta, joka ylettyy tasolle Happy Shakes. Juupa juu. Eipa tarvitse kauheasti miettia kummalla puolella aikaansa viettaa. Taalla ensimmaisen kerran olen tormannyt faktaan, etta jotkut matkaajat ja turistit tosiaankin ovat vahan turhankin usein (ja paljon) humaltumistarkoituksissa. Yhdelle varsin dorkasti kayttaytyneelle turistimiehelle oli iltana eraana jaanyt vesisotavietti paalle ja painatti vesipyssynsa kanssa silmat paassa seisoen baarista toiseen ihmisia kastellen. Ja illan paatteeksi ajautuikin kahakkaan paikallisen kanssa epakunnioittavasti kayttaytyessaan. Lieveilmioitakin tahan hommaan toki siis liittyy. Ja muutenkin valilla tulee fiilis, etta onko tama turismi hyvasta vai huonosta. Etta kauheastihan se paikkoja muuttaa. Ja vaikka rahaa ja maallista kehitysta tuokin, niin tosiaan mika on lopullinen hyoty vs. haitta. Ja tallaiset paikathan ovat niita, joissa eniten muutosta nyt tapahtuu ja nakyy, kun lahtokohta on ollut varsin eristaytynyt. Ja itse olen ihan juuri siina yksi kaikkien muiden turistien joukossa tata muutosta tekemassa. Hmmm. No juu, viela mita alkoholiin tulee, niin taalla muuten paikallisetkin ottavat sita varsin surutta. Epaselvaa on se, johtuuko se vain tasta uuden vuoden juhlinnasta. Mutta musiikki kaikaa kaikkialla kauhean kovalla ja Beerlao maistuu jo iltapaivasta lahtien. Ravintoloissa alkaakin olla vaikeaa loytaa syotavaa enaa, kun kaikki ainekset ovat loppuneet. Kukaan kun ei nyt suuren juhlan aikaan niin kauhean ahkerasti ehdi tyoskentelemaan. :D Ja miksipa niin. Juhla kun on. Tosin paikalliset ovat nopeita myos vasymaan. Kymmenelta (eli nyt) on kylan raitti jo varsin hipihiljaa. :)

Matka Vientianesta tanne Si Phan Doniin (tama kulkee myos nimella 4000 Islands) oli kilometreiltaan huomattavasti pidempi kuin se edellinen bussimatka, mutta meni samaan aikaan. Ja talla kertaa bussina oli VIP Sleeping bus. Oikein kuulkaa sangyt bussissa! Tosin meikalaisten mittapuulla liian lyhyet. Ja kaksi ihmista vierekkain samalla sangylla. Jonka leveys oli ehka normaali 80cm. Tulihan uusia tuttuja taas seka vieruskaverista etta viereisen sangyn oikeinkin mukavasta saksalaispariskunnasta. Hampuriin tuli kutsu. Taidanpa joskus viela oikeasti menna sinnekin. :) On se matkailu vaan meinaan mukavaa!! Eilen oli varsin meditatiivinen elamasta nauttimisen hetki, kun loysimme aivan ihanan uimapaikan yhden vesiputouksen peralta. Siina sitten istuimme tuntikausia ilmaisessa luonnon kylpylassa ja hieronnassa veden pudotessa niskaan ja lauloimme portugalin-, japanin-, englannin- ja suomenkielisia lauluja ja keksimme taas lisaa metaforia elaman hienoudesta ja virran mukana ja sita vastaan menemisesta yms. :D Skidaaaaaaaaaa!!! Se on japania ja tarkoittaa Rakastan. Waa, kidei!!!! Se on samaa ja tarkoittaa Aaaaa, kaunista! :) Tanaan yksikseni pyoraillessa menin pusikon lapi kohti vetta ja loysin oikein komean hiekkarannan patkan. Istuskelin ja uin siella, kunnes pari koiraa tuli arahtelemaan siihen malliin, etta paatin poistua. Tosin ne poistuivat kuitenkin ennemmin. Ei ristin sielua muita kuin mina siella. Ja koirat. Ja puhvelit uimassa myos!! :) Enpa tiennyt, etta nekin ui. Tai lahinna seisoivat vedessa. Mutta selvasti nauttivat. Tehkaamme mekin niin. :)

Kuulemiin ja katselemisiin! Oikein hyvaa viikkoa taas seka Suomeen etta mahdollisesti tata muissa maissa seuraaville (ja ymmartaville) tahoille myos! :D